tag:blogger.com,1999:blog-85585571876023686582024-03-07T03:59:19.369+02:00Rasselitukkoja ja kissanpentujaHöpinöitä sieltä ja täältä, enimmäkseen sieltä... ja syvältä!JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.comBlogger24125tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-23728353104229149172016-05-09T02:49:00.000+03:002016-05-09T02:49:36.827+03:00Ryppyjä tissivaossa<div style="text-align: left;">
Lähestyvää keski-ikää on hyvä alkaa kriiseilemään sillain tasasesti </div>
<div style="text-align: left;">
ettei tuu sit kerrallaan yllätyksenä. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Justiinsa kun alkaa vähän olla taas sinut ittensä kanssa </div>
<div style="text-align: left;">
tulee joku uusi juttu mikä keikuttaa kuppia. </div>
<div style="text-align: left;">
Tissivako. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Hommahan on näin, että sama se miltä naama näyttää mutta </div>
<div style="text-align: left;">
decoltee ei valehtele ikinä. </div>
<div style="text-align: left;">
Toukokuinen helle on hemmotellu kalpeita suomalaisia nyt isolla kädellä </div>
<div style="text-align: left;">
ja on siitä nautittuki. </div>
<div style="text-align: left;">
On oltu ulkona harrastamassa ja leikkimässä ihan tosissaan. </div>
<div style="text-align: left;">
Vaan kun sattuu olemaan semmonen hipiä mikä ei juurikaan väriä muuta. </div>
<div style="text-align: left;">
Paitsi decoltee. </div>
<div style="text-align: left;">
Se kolmion mallinen alue solisluista tissivakoon. </div>
<div style="text-align: left;">
Se muuttaa väriään kyllä, siitä tulee semmpoinen soman punainen. </div>
<div style="text-align: left;">
Vähän ku puskakemistin poski kun on vähä kesä kuumalla nautittu lasolia </div>
<div style="text-align: left;">
Teboilin rappusilla auringon noususta auringon nousuun ratsastaessa.</div>
<div style="text-align: left;">
Oon viime kesät koittanu varjella tuota herkkää ja rehellistä </div>
<div style="text-align: left;">
aluetta kehossani lotraamalla siihen korkeinta suojakerrointa mitä kaupasta saa. </div>
<div style="text-align: left;">
Ei auta. Pitäs kai peittää foliolla. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Mutta eihän tämä tähän pääty. </div>
<div style="text-align: left;">
Aika ei ole ollu kauhean ystävällinen decolteen jatkeena </div>
<div style="text-align: left;">
roikkuville rauhasillekkaan. </div>
<div style="text-align: left;">
Vaikka eipähä mulla ikinä mitkää napakat hinkit olekkaan ollu, </div>
<div style="text-align: left;">
mutta jotain rajaa kuitenkin. </div>
<div style="text-align: left;">
Ne kun hirttää jollain kehoon kiinni ettei kovin vallattomaks liikkuminen menis </div>
<div style="text-align: left;">
niin siihen vakoon jää semmoinen kalpea väli. </div>
<div style="text-align: left;">
Toisin sanoen punainen ryppyinen decoltee joka päättyy valkoiseen railoon. </div>
<div style="text-align: left;">
Kaippa se sit on hyvä, että ikää on tosiaan kertyny sen verran </div>
<div style="text-align: left;">
ettei kukaan enää pyydä (ei edes vitsillä) näyttämään tissejä. </div>
<div style="text-align: left;">
Jos joskus tuntuu, ettei vanhempia ihmisiä enää kunnioiteta, </div>
<div style="text-align: left;">
niin ha haa, kunnioitetaanpas. </div>
<div style="text-align: left;">
Tai sitten keski-ikäisen tissit on traumatisoivampaa nähtävää </div>
<div style="text-align: left;">
ku tuotantokausi Walking deadia. </div>
<div style="text-align: left;">
Mene ja tiedä, sielu ei kestä laatia galluppia tästä. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Tätä pohdittuani nostin pääni tissivaosta ja katse ylemmäs. </div>
<div style="text-align: left;">
Se tukan värjääminen mitä viimeksi kriiseilin ni voin kertoa, </div>
<div style="text-align: left;">
että putkeen meni </div>
<div style="text-align: left;">
*tähän semmoinen peukkuhymiö*</div>
<div style="text-align: left;">
Yli vuorokauden vatuloin arvaanko niin dramaattisen </div>
<div style="text-align: left;">
muutoksen tukalleni tehä jne jne </div>
<div style="text-align: left;">
ja tein kuin teinkin sen. Hirveä vaiva sutia päähän se aine, </div>
<div style="text-align: left;">
sillain hienosti että tulee semmonen trendikäs liukuvärjäys </div>
<div style="text-align: left;">
missä juuret jää tummemmaks. </div>
<div style="text-align: left;">
Väriaine päässä tupsuttelin kotihommia </div>
<div style="text-align: left;">
ja mielessäni sormet soljui hopean vaaleiden kutrien lomassa. </div>
<div style="text-align: left;">
Harmittelin etten ottanu semmosta "ennen" kuvaa että vois sitten verrata. </div>
<div style="text-align: left;">
No, pesin aineen pois ja totuus valkeni. </div>
<div style="text-align: left;">
Latva ehkä vähän vaaleampi, muuten ei mi-tään eroa aikasempaan. </div>
<div style="text-align: left;">
Perkele. Ite tein ja säästin. </div>
<div style="text-align: left;">
No, sopii tämmönen tukka tämmösen tissivaon kanssa. </div>
<div style="text-align: left;">
Saapaha olla rauhassa, ei tu kosijat häirittemään mun syrjäytymistä. Ni.</div>
<div style="text-align: left;">
Aattelin kyllä laitattaa semmosen ripsientuuhennussarjan. </div>
<div style="text-align: left;">
Ihan vaan vaikka kesäks. Ihan vittuillessaan. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-3200172444957107102016-04-29T21:45:00.000+03:002016-04-29T21:45:31.600+03:00TukkakriisiTaas ollaan naiseuden ytimessä.<br />
Tarkemmin ajateltuna keski-ikäistyvän naisen naiseuden ytimessä.<br />
<br />
Ostin hiusvärin. Semmoinen hopean vaalea. Jotenkin haluaa ravistella paattia.<br />
Tehdä joku muutos mikä näkyy.<br />
Väri aine on ryhdikkäästi paketissaan kun mietin teenkö raitoja (kuten aina) vai jollain muulla tekniikalla.<br />
Mielessä vilisee kaikki upeat platinablondit mitä kuvissa olen nähnyt ja miten hyviltä ne kuontalot niissä kuvissa näyttää. Joo, liukuvärjään. Ai nii. Mutta mä oon vähä lihava, haittaakse? Eikä mulla ole volyymiripsiä, onks silläkää väliä? Mitä mulla on? Kilometrimittarit silmäkulmissa ja toinen leuka pahanpäivän varalle. Jos vaikka kunnon pula-ajat käy päälle.<br />
<br />
Mietin onko se neljänkympinkriisi mikä koputtelee ovella kun peilistä katsoo "harmaa" eukko. Semmonen tavallinen. Mitä nyt luonteeltaan vilkas ja ajoittain melko äänekäs. Tarkemmin ajateltuna en mä tiedä mitä tavallista mussa toisaalta on, muuta kun tää tukka. Se vituttaa.<br />
<br />
Pieni aikamatka menneisyyteen paljastaa, että jos koen pakottavaa tarvetta muuttaa hiustyyliäni niin se on aina viestiny tyytymättömyydestä meneillään olevaan vaiheeseen elämässä. Ollessani parisuhteessa tämmönen tunne on toiminut suunnan näyttäjänä kattilanjakotilaisuuteen. Nyt en ole parisuheessa. Teenkö "bänät" itseni kanssa? Mitä täällä tapahtuu?<br />
<br />
Omaa harmauttani miettiessä törmäsin sosiaalisessa mediassa miesten hehkutukseen miten tykkäävät kun nainen on "luonnollinen". Iso joukko miehiä lyttäsi niin volyymiripset kuin hiusten pidennyksetkin. Mitä näitä nyt on millä neitoset itteänsä ehostaa, sillain "kuukausihuoltomeiningillä" ja silti käytännössä kun kylilöille jalkautuu, niin juuri niitten kuukausihuoltoneitien punttia siellä ollaan nylkyttämässä ja rakkautta vannomassa. Ei auta vaikka koittaa itteäsä sutia ja koittaa sillä luonnollisuudella liputella. Tosin en juurikaan ottele selfieitä, sekö tässä kusee?<br />
Toisaalta olen yleensä kiintiösinkkuna liikekannalla, pariskunnan jatkeena, voi olla että harmauden sijaan mun resting bitch face huolehtii siitä, että saan olla rauhassa jatkossakin. Ei ne volyymiripsetkään kaikkea pelasta.<br />
<br />
Mut joo ne hiukset. Kai mä lähden tekeen tälle jotain... saaha noita tököttejä uusia, ja pipot on edelleen trendikkäitä.JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-2500249735714970822016-02-06T21:13:00.000+02:002016-02-06T21:13:56.935+02:00Maalaisen kosketusKun aikansa elää kaupungissa, voi unohtaa juurensa.<br />
Sen maalaisten yhteen hiileen puhaltamisen ja sen ratkaisukeskeisyyden mitä perskorvessa elämisessä tarvitaan.<br />
Sellaista oli elämä maalla, jos jotain ei osattu, opeteltiin se tekemään. Jos silti hommasta ei tullut mitään ni aina löytyi joku Jorma kylältä joka osasi tai keksi keinon. Tutunkauppoja tehtiin ja kavereita autettiin aina. Joskus se saattoi tarkoittaa aikuisille tolkutonta määrää hommia niin kotona kuin kylillä, mutta yhteishenki oli vahva. Sivussa kasvatettiin omat ja toisten kakarat. Jos kylillä perseili tieto kotiin tuli nopeammin ku itekkään kotiansa kerkisi, tai sitten ne kylän Jormat antoi palautteen paikanpäällä mikä sekin oli varsin tehokas tapa saada hommaa kuosiin. Hävetti jos piti kyläläisten puuttua.<br />
<br />
Kaupungissa elämisessä on puolensa. Voi olla anonyyminä eikä kukaan vatuloi asioita seläntakana, ei ainakaan merkittävästi. Toisaalta sitä "yhdessä tekemistä" kaipaa, kun tajuaa siitä vieraantuneensa.<br />
<br />
Käytin aikanaan autoa kaupunkilaiskorjaajalla. Se totesi varoitusvalossa olevan kosketushäiriön joka laittaa sen valon välkättämään ja ajoittain palamaan taukoamatta. Ton perhanan tuikun takia en saanu autoa katsastuksessa läpi. Kaupunkilaiskorjaaja oli todennut penkin alla olevan liittimen olevan kunnossa joten vika olis mittariston takana. Oli selvittäny interneetistä tai jostaki että koko mittaristo pitäs lähettää toiseen kaupunkiin missä toinen kaupunkilainen kaupunkilaisfirmassa laittas sen kuntoon ja lähettäs takas. Hinta-arvio proggikselle risteili 200-300 eurosen välimaastossa. Tämä oli hylkäys hetkellä kirkkaana mielessä ja sekös pisti pisaraa silmäkulmassa kiertämään. Halusin näyttää autolle mistä maalaistytöt on tehty. Vuodatin näitä syliin tipahtelevia auto-ongelmia somessa ja sukulaispoika otti yhteyttä, että tuoppa tänne se näytille ni katotaa mitä sille voitas tehä. Toinen maalainen. Ja geeniperässä vivahteita samankaltaisuudesta. Minähän vein.<br />
Maalainen katto mittariston ongelman ja tuumasi parin tinauksen näyttävän huonolta ja meni ja tinasi. Valo toimii ku kuuluuki, ainaki vielä. Hintaakin kyselin, maalainen totesi, että kattotaan nyt että se oikeesti toimii ja katotaan se hinta sitten. Ei lähetetty mittaristoa toiseen kaupunkiin kaupunkilaisten puunattavaksi.<br />
<br />
Ja mikä maalaisissa on parasta: ne auttaa vaikkei ne tuntisi autettavaa.<br />
Tänään mä olen ylpeä mun maalaisuudestani ja kiitollinen niistä maalaisista ketkä mun elämässä mukana kulkee <3JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-83197114876998334162016-02-01T17:56:00.000+02:002016-02-01T17:56:23.433+02:00Kanelipullaa ja kyyneleitäKuten tuossa on jo tullu selväksi niin yksistään tammikuun aikana on tuli "hifisteltyä" auton kanssa useamman satasen edestä. Hifistely tässä yhteydessä tarkoittaa semmoisia osia mitkä on auton toiminnalle välttämättömiä. No, tänään oli katsastus. Tietysti se viimeinen luvallinen ajopäivä. Ei menny läpi ei. Yksi helvetin varotusvalon kosketushäiriö mihin se homma kaatu. Ja itkua pidätellen soitto korjaajalle koska se ehtisi sitä katsomaan, alustava arvio on jotain 200-300e. Vittu. Kaikki ne autonkorjaamiseen liittyvät säätämiset ja kustannukset vilisi mielessä samalla metelillä mitä se perkeleen pakoputki mikä korjattiin sunnuntaina. Sitten pidäteltiin itkua terkkarissa käynnin ajan, hain verenpainemittarin lainaan kun meinaa ikä tulla vastaan auton omistajallakin, uusia osia vaan on hankalampi saada. Niistä ei tarttis paljoa maksaa mut jonkun pitäis kuolla että niitä saa. Eli auton korjaaminen on siis siinä suhteessa vielä vähä yksinkertasempaa. Terkkarista kauppaan, vielä läjässä. Ostin pullaa.<br />
Vaikka en vehnää sais syödä niin tänään syön. Syön koko perkeleen pitkon ihan ite. Syön ja itken.<br />
<br />
Yhden setin jo selvitin, niistin nenän ennen kun ängin pitkonpalaa naamaani. Luojan kiitos lohtusyömisestä. Kaikki sensorit päässä vinkuu onnellisuutta kun on suklaata tai vaikka sitä pullaa tasaisin väliajoin kielenpäällä. Mitä enemmän sitä parempi.<br />
Luonnollisesti lohtusyömistä seuraa vyötärönympäryskriisi, mutta tänään keskityn siihen etten kumoa porttiteoriaa ja loikkaa suoraan koviin aineisiin kokeilematta miedompia päihteitä ensin. Pulla riittää. Ja suklaa. Läskiä tulee ja menee. Tai sitten jää, ihan sama.<br />
<br />
Itseasiassa hymähtelin tolle aineasialle. Jokusenkin amfetamiinin käyttäjän olen elämäni aikana kohdannut ja jotenkin hassusti niillä on sellainen positiivinen käsitys elämästään "kaikki on kuosissa, rahaa piisaa, ei vois mennä paremmin, ei o mitään ongelmia" mitä nyt psykoosia lykkää ja kaikki on päin vittua. Silti se mieli on vaan kovin jees. Vaikea tarkemmin analysoida kun kertaakaan ei ole kokeillut, mutta tollain sivustaseuraajana vähän kummastuttaa.<br />
Toivon että tää tolkuton pullan mässääminen veis mut ees hetkeks siihen tilaan ettei vituta ihan niin paljoa.JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-63289103008280811662016-01-25T18:00:00.002+02:002016-01-25T18:01:19.399+02:00Naiseuden ytimessäTuossa aiemmin vuodatetun tiistaiperinteen innoittamana ajattelin, että jos kampaajalle ei tässäkään kuussa mennä, niin ei sen pään tartte silti talliharjalta näyttää.<br />
<br />
Teen itte ja säästän.<br />
<br />
Long story short: Tukka värjätty ja ite leikattu. Lopputulos ei ehkä kuten hiusmallikatalookista, mutta välttänee nyt tähän <strike>hätään</strike> muutenkin mukavuudenhaluisen vaikutelman antavaan olemukseen.<br />
Voisin olla hipsteri, mutta en ole.<br />
<br />
Ja koska olen nainen, tunnepuolen tarina tämän loogisesti etenevän tapahtumaketjun takana ei ole yhtä simppeli.<br />
Hommahan alkoi siitä, että ensin piti vähän kokea vastenmielisyyttä omasta peilikuvasta "tukkakin ihan kamalan näkönen" "kylläpäs mun naama näyttää vanhalta" jne jne. Sitten lapsen käytyä nukkumaan ongelmaan pureutuminen. Värjäyshuppu päähän ja kiroamista joka kolmannen hiustupsun kohdalla miten ei meinaa onnistua ja "kaikki pitää itte tehhä". Mutta ei auta, päätös on tehty. Nainen on päättänyt itse raidottaa tukkansa joten mikään valta maailmassa ei saa naista luovuttamaan. Ei edes nainen itse. Tilanteessa nainen on ohikiitävän hetken tyytyväinen siitä, ettei jaa asuntoaan miehen kanssa, koska jopa nainen itse kokisi syvää myötätuntoa kohtalosta joka miestä kohtaisi jos tilannetta erehtyisi jotenkin kommentoimaan.<br />
Nainen on saanut tupsunsa kerättyä ja kissanpissin hajuisen mönjän päähänsä. Odottelua "mitähän tästäkin tulee?" "Varmaan ihan kauhee" "pitäskö huomenna värjää tummaks koko pää?"<br />
Kello tulee 01.00, naista väsyttää. Väriaineen pois peseminen ja vilkaisu peiliin "ihan sama, meen nukkumaan."<br />
Nainen herää uuteen aamuun jännittyneenä "pilasinko tukkani?!" Auki harjatut luonnonkiharat estää naista näkemästä lopullista lopputulosta. Peilistä katsoo pissaisessa lumessa pyörinyttä puudelia muistuttava olento.<br />
Nainen päättää suoristaa tukan nähdäkseen värjäyksen lopullisen tuloksen. Jännittää edelleen. Suoristuksen jälkeen mieli hieman rauhoittuu "no, ei ihan niin paha kuin pelkäsin". Pieni hengähdys. Naisen mielestä tukka on silti pykälän liian kellertävä joten pää vesipisteen alle ja hopeashampoota tukkaan sellaisella intensiteetillä, että puoli pesuhuonetta vaatii huuhtelua.<br />
Nainen kuivattaa ja suoristaa tukkansa uudelleen. Noin. Nyt pääsee leikkaamaan tukkaa. Nainen on tietoinen riskeistä mitä sisältyy omatoimiseen tukanleikkuuseen, mutta tekee sen silti. Mielessä kilkattaa eurot jotka tässäkin on säästynyt. Leikattuaan tukkansa naisella on silti huono mieli. Päällimmäiseksi pyrkii ajatus "IHAN SAMA!" "V***u olkoot" "Näytetään sit perseeltä ku muutakaan tästä saa aikaseksi" Sitten nainen ymmärtää "ai helvetti: mullahan on PEEÄMÄSSÄT!".<br />
<br />
Omien PMS - oireidensa suhteen sairaudentuntoinen nainen voi nauraa tälle mieltä riipivälle ajan jaksolle naisen kuukaudesta. Perseelleen mennyt himakampaajaprojekti ei harmita enää niin paljon, koska nainen ymmärtää sisimmästään kumpuavan silmittömän aggression olevan vain pala naisen elämää; ja tuona aikana nainen ei onnistu omasta mielestään missään.<br />
<br />
Konsultoiva puhelu toiselle naaraalle piristää tunnelmaa entisestään. Se missä toinen nainen on äkkipikainen ja aggressiivinen voi toinen nainen olla tunnesyöppö ja paranoidinen. Ei o helppoa kellään. Tämän ymmärtäminen selkiinnyttää myös edeltävää viikkoa jolloin vähän kaikki on menny tunteisiin ja nainen on halunnut syödä kaiken mikä ei juokse karkuun. <br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img class="irc_mi" src="http://msmorphosis.com/wp-content/uploads/2013/10/PMS2.jpeg" height="213" style="margin-top: 0px;" width="320" /> </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Ylenpalttinen itseinho ja raivoherkkyys helpotti, hetkeksi. Jännäksi homman tekee se, että koskaan ei tiedä mikä laukaisee seuraavan setin. Peace and löööööv.<br />
<div style="text-align: center;">
<img class="irc_mi" height="224" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJ-09Bmishgs8ft1R3EzBA8wDJXrcSe1TXOPV4kFekyMfeXefSQ7ZhpD5hzxWJX84jVAmKZv_tOF1Hq1ikAwTDTe-4doczxghTI2cBo7f3VI2byMmNJXD_3gM-P1ez_wa-62JNqsWc5vE/s320/pms.png" style="margin-top: 64px;" width="320" /></div>
JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-23019395347962431732016-01-24T14:23:00.000+02:002016-01-24T14:23:44.211+02:00TiistaiperinneTammikuu, talven ei enää luulis yllättävän ketään. Lähdin hakemaan teiniä kaveriltaan ja keli oli juuri sellainen mitä nyt Suomen keliltä voi odottaa. Lunta sataa ja kaikkia vituttaa. Liukastakin oli, mutta tätä osasin odottaa joten nou hätä.<br />
<br />
Olin itseasiassa aika iloinen, että on auto.<br />
<br />
Kaks viikkoa sitten raskaan aamuvuoron päätteeksi se jätti tielle, kiittelin taas osakaskoa hinauksesta ilman omavastuuta. Järjetön säätö, että auton sai tienposkesta korjaamolle ja itsensä tarhan kautta kotiin. Sattuipa vielä sopivasti sillon kaksi vapaapäivää niin ehti saada auton kuntoon ennen kuin oli ajankohtaista ite palata sorvin äärelle. Se rahanmeno vitutti silti, koska olis sitä muitakin kohteita mihin niitä euroja laittaa. Mutta no. Muuten ei pääse töihin ni ei muuta ku peltilehmä kuosiin ja paanalle.<br />
Tuosta ikävästä sattumasta viikko eteenpäin ja matkalla töihin mun autolle tuli taas huonomieli jostain. Tällä kertaa osasin itte päätellä suuntaa antavasti mikä vois olla ongelmana. Sain auton tälläkertaa kaupan pihaan mihin se sitten jäikin. Taas säätöä et pääsi töihin ja töistä pois ja asioille. Sillon sielua korvensi niin, että yhden välin kuljin taksilla.<br />
Töissä sain yllättyneitä reaktioita siitä miten tiedän autoista senkin verran kuin tiedän (huono karma autojen kanssa on opettanut paljon, tiedän asiat jotka tiedän koska olen kokenut ne kaikki). Toisin kuin kuvittelisi, tietäminen ei juurikaan helpota elämää vaan lisää tuskaa. Koska vian luonteesta riippuen myös korjauskustannukset on helpompi laskea päässä ennen kuin joku asiasta enemmän tietävä on niitä ehtinyt kertoa. No, uusittiin vertonivel. Pikkasen huokeammalla pääsin mitä olin pelännyt, joten hieman sai olla tyytyväinen ettei ollut se vetoakseli mitä jännitin.<br />
<br />
Nyt ajellessa likan kanssa kuunneltiin Robinia. Se lahjakas poika lauleskeli kesärenkaista ja paremmista keleistä. Laulettiin molemmat ihan fiiliksissä mukana. Mieleen tulvi kesäisiä ajatuksia ja melkein tunsin auringon kasvoillani. Kaasua painaessa mielikuva kesästä ja voimakkaasta avoautosta täytti mielen. Palmuja, nekin vois olla siinä mielikuvassa. En tosin päässyt niin pitkälle ajatuksessa koska tajusin ajaneeni oikean risteyksen ohi. Liukkaassa lumikelissä autoa kääntämään ja paluu oikeaan risteykseen. Loppupätkä olikin sellaista lumimuhjua, mikä toisaalta helpotti erilaisten äänten tunnistamista paremmin. Pakoputki. Mielikuvan urheilullinen avoauto muuttui hyvin nopeasti poliittisesti korrektiin perheautoon jota on kerran viikossa saanut korjata, ja korjauslistalla seuraavana seisoo pakoputki, ainakin rouheasta pörinästä päätellen. Edellisellä kerralla kun putkeen kajottiin niin vaihdettiin vaan se loppupää, ajattelin vähän säästäväni.<br />
Varmaan maanantaina katsastuksesta kertovat kuinka akuutti ongelma se on. Tietty se, että sisällä ajoittain haiskahtaa voi viitata siihen, että meidän "tiistaina korjaamolla" perinne saa jatkoa.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
En käy kampaajalla tänäkään vuonna.</div>
<div style="text-align: center;">
<img class="irc_mi" height="154" src="http://sev.h-cdn.co/assets/cm/15/08/54eaa1141d91c_-_2wkp6b5.jpg" style="margin-top: 75px;" width="320" /></div>
<br />
<br />
<br /><br />
<br />JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-5032260743850038822016-01-23T22:14:00.002+02:002016-01-23T22:14:43.244+02:00Blogger - cheaper than therapy<div style="text-align: center;">
Joo, aika taas oksentaa ajatuksia, vaikka vastahan tuo edellinen teksti tuli lisättyä. Eiku hetkinen...</div>
<div style="text-align: center;">
No mutta. Elämä rullaa. </div>
<div style="text-align: center;">
Sinkkumutsina arjen sankaruuden viittaa harteille himoiten. </div>
<div style="text-align: center;">
Oikeestaan pitäs saada joku mitali.</div>
<div style="text-align: center;">
Oikeesti.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kesä meni enemmän tai vähemmän sisällä kun jatkuvasti satoi vettä,</div>
<div style="text-align: center;">
jonkinlaista ironiaa on ollu sit vuorostaan tässä pimeemmässä vuodenajassa.</div>
<div style="text-align: center;">
Ulkoilu olis jees jos pystyis hengittämään, mutta pakkanen.</div>
<div style="text-align: center;">
Eilen päätin, että loppuu himamujuaminen, </div>
<div style="text-align: center;">
lähen likan kanssa isolle kirkolle mieltä sivistämään.</div>
<div style="text-align: center;">
Mentiin luonnontieteelliseen museoon. </div>
<div style="text-align: center;">
Oltiin likan kanssa tästä puhuttu jo ennen joulua</div>
<div style="text-align: center;">
joten pitkät vapaat tuli kuin tilauksesta.</div>
<div style="text-align: center;">
Rahaa viikon välein hajonneen auton korjaamisestakin jäi </div>
<div style="text-align: center;">
jotta siitäkään ei tämä reissu jäänyt kiinni </div>
<div style="text-align: center;">
(kiitos äiti).</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Yleensä meidän lähtemiset on jotain enemmän tai vähemmän hallittua kaaosta. </div>
<div style="text-align: center;">
Ensin sluibaillaan ja vetkutellaan kunnes tulee järjetön kiire. </div>
<div style="text-align: center;">
Paitsi tänään. </div>
<div style="text-align: center;">
Aikataulu oli täysin avoin ja matkaan päästiin ilman yhtään leuan jumitusta. </div>
<div style="text-align: center;">
Ehdittiin jopa siihen aikasempaan junaan minkä olin jo mielessäni hyvästelly.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Vaikka Likka on sellaista tulistuvaa ja temperamenttista sorttia, </div>
<div style="text-align: center;">
musta on huikeeta miten sen voi ottaa mihin vain mukaan ja se on ku ihmisen mieli.</div>
<div style="text-align: center;">
Tää paikkaa erinomaisesti kaikkia niitä hetkiä </div>
<div style="text-align: center;">
kun olen ajatellut olevani ehkä universumin paskin mutsi ja evoluution ihme, </div>
<div style="text-align: center;">
että ny ylipäätään olen kyenny lisääntymään.</div>
<div style="text-align: center;">
Luonto on ollu toiveikas.</div>
<div style="text-align: center;">
No Likan kanssa liikkumisessa tulee väkisin semmoinen itseriittoinen olo,</div>
<div style="text-align: center;">
jossain on menny putkeen vaikka helpolla ei tämäkään ole saavutettu.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Luonnontieteellisessä museossa meitä ojennettiin, että niihin elukoihin ei saa koskea. </div>
<div style="text-align: center;">
Tuntu loogiselta, pyydettiin anteeksi eikä asiasta tarvinnu juuri enempää keskustella.</div>
<div style="text-align: center;">
Oli varsin mukavaa ja nähtävää riitti.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Sitten tapahtui "se".</div>
<div style="text-align: center;">
Se hetki, kun sä tunnet sisäisen mielensäpahoittajaeläkeläisesi</div>
<div style="text-align: center;">
heräävän horroksesta ja hienovaraisesti paheksut toisia kanssaeläjiä. </div>
<div style="text-align: center;">
"Eikö äitis oo opettanu"</div>
<div style="text-align: center;">
Samaan näyttelytilaan tuli muutaman äidin saattelemana pienimuotoinen lauma lapsia. </div>
<div style="text-align: center;">
Ok, tietty lapset on jees, mullakin oli sellainen mukana.</div>
<div style="text-align: center;">
Nämä äidit kulkivat huolettomana ikkunoilta toisille kuvaten puhelimillaan </div>
<div style="text-align: center;">
ja siellä ne niiden pyrypetterit juoksi ja kirkui ihan yhtä soittoa. </div>
<div style="text-align: center;">
Yksikään, toistan, YKSIKÄÄN näistä äideistä </div>
<div style="text-align: center;">
ei tehnyt elettäkään ojentaakseen muksujaan.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Tein välittömästi tulkinnan, että nämä on niitä keskustelupalstojen sankareita </div>
<div style="text-align: center;">
jotka hehkuttaa miten kovasti ne on äitejä ja tekee äitijuttuja ja </div>
<div style="text-align: center;">
"lapset tulee aina ensin" </div>
<div style="text-align: center;">
(omasta mielestäni tämä ei sulje pois sanan "EI" käyttämistä)</div>
<div style="text-align: center;">
siinä samalla ne lapset omaksuu lauman herruuden ja tekevät miten lystäävät, </div>
<div style="text-align: center;">
missä sitten liikkuvatkin.</div>
<div style="text-align: center;">
Voin olla väärässä, mutta tosiasia on se, </div>
<div style="text-align: center;">
että yksikään ei rajannut sitä lasten riekkumista.</div>
<div style="text-align: center;">
Jumalauta.</div>
<div style="text-align: center;">
Tässä mä en paheksu niitä lapsia, </div>
<div style="text-align: center;">
vaan niitä aikuisia jotka ei ny hoitanu sitä omaa tonttiaan.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Lapset on vilkkaita, lapsilla kuuluu olla kivaa jne jne. </div>
<div style="text-align: center;">
Mutta aikuisten tehtävä on opettaa käytöstavat.</div>
<div style="text-align: center;">
Riekkukoot kotona, lumipenkalla, leikkipuistossa, </div>
<div style="text-align: center;">
missä ikinä mikä on riekkumiseen soveltuva ympäristö.</div>
<div style="text-align: center;">
Mutta ei ~ jumalauta ~ museossa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Olen puhunut. Meni tunteisiin. Museo oli hieno.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<img alt="" class="spotlight" src="https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xpt1/t31.0-8/s960x960/12604834_10153579434034355_5701985592358344323_o.jpg" style="height: 625px; width: 415px;" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Tässä kuva museosta.</div>
<div style="text-align: center;">
@ Luonnontieteellinen museo, LUOMUS, Helsinki</div>
<br /><div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-22705566843297647882013-09-15T03:42:00.000+03:002013-09-15T03:42:52.330+03:00PakkopohdintaOlen ollut hiljaa. Sitä on kestänyt kauan. Liian kauan?<br />
Silloin kun elämä ei mene ku "strömssöössä" kaikki pohtiminen tulkitaan valittamiseksi. Valittaminen vaiennetaan tehokkaimmin toteamalla "kitisijän" itse valinneen osansa.<br />
En allekirjoita tätä. Elämää kuuluu pohtia, elämää kuuluu rätnätä niin että korvissa soi. Vain tällä tavalla itsestään voi oppia jotain uutta ja löytää ehkä voimaa millä sitä polkuansa tallata.<br />
<br />
Joten pohdin.<br />
<br />
Viimeaikoina jaksaminen on ollut kortilla. Olosuhteet sinällään ei ole muuttuneet. Elelen edelleen kahden ihanan lapseni kanssa. Käyn töissä. Maksan laskut. Hengitän.<br />
Erilaiset surulliset lööpit on vain kavaneet esiin ajatuksia ja tunteita jotka kuvittelin jo käsitelleeni. Sainkin huomata sijoittaneeni ne tunteet mappiööhön myöhempää tarkastelua varten. Nyt vain sattui kohdalle se hetki kun tuota mappia piti alkaa siivoamaan.<br />
<br />
Pakko pohtia.<br />
<br />
Mietin miten erilaiset valintani elämässäni ovat tukeneet käsitystä omasta itsestä mihinkään kelpaamattomana ja riittämättömänä. Silti ristiriita hyökkää silmille kun tarkastelee asiaa lähempää. Ehkä olisin iltaisin onnellisesti maailman pahuutta paossa lämpimässä kainalossa jos en väittäisi asioissa vastaan, jos en pitäisi puoliani, jos minun hyvä olisi sama kuin toisen hyvä, jos minulla ei olisi mielipiteitä, jos en tekisi sitä työtä mitä teen, jos en nauraisi väärässä kohdassa tai olisi niin puhelias. Jos en tarvitsisi omaa aikaa, jos en tietäisi asioita mitä tiedän.<br />
Miten noin paljon voi olla liian vähän? Miksi pitäisi esittää avutonta, tietämätöntä ja pelastusta kaipaavaa? Miksi ei voi olla sellainen kuin on?<br />
<br />
Olen yksin, koska en ole valmis tinkimään minuudestani. Sillä hyvä. Olkoot kelpaamatta.<br />
<br />
Niinä iltoina, kun työmäärä on ollut päätähuimaava, työssä mahdollisesti kokenut väkivaltatilanteita tai sen uhkaa on yritettävä "vetää nollat tauluun" ajaessa töistä kotiin. Haen lapsen tarhasta ja toimin. Keskityn lapsiin ja heidän nukkumaan laittamiseen. Tarjoan lämpöä ja läheisyyttä, tuudittelen, halailen ja pusuttelen. Lapsi kun nukahtaa hoidan omat iltatoimet. En puhu päivästäni, ei siitä voi puhua. Yritän miettiä päivääni mahdollisimman vähän, koska se veisi keskittymistäni kotiasioista ja saisi yksinäisyyden tunteen uusiin svääreihin. Ja aamulla aloitan saman kuvion. Toimin.<br />
<br />
Pahanmielen tai väsymyksen ilmaiseminen ei ole sallittua. Niin makaa kuin petaa.<br />
Olosuhteita vähätellään kun ei ymmärretä. Eihän kukaan voisi ymmärtää, ellei itse kokeilisi.<br />
Joskus jaksamiseen auttaa kuukauden päähän kalenteriin merkitty tapahtuma. Jotain. Yksin tai kaverin kanssa. Kotona tai kodin ulkopuolella. Yksi tapahtuma tai hetki, jolloin ei tarvitse esittää mitään. Ei tarvitse peitellä väsymystään. Ei tarvitse huolehtia kenestäkään tai pitää itseään kasassa toisia varten.<br />
Sitähän aikuisen elämä jossain määrin on, töissä ja töiden ulkopuolella. Suojellaan lapsia maailman pahuudelta, siihen kuuluu teeskentely. Eihän lapsia rankaista siitä että äitillä tai isillä on ollut työpäivä jonka rinnalla helvetin tuletkin vaikuttaa mukavalta lomakohteelta. Silloin siis teeskennellään. Äitillä tai isillä oli "vähän raskas päivä". Vanhempi tietää, että tuo ei kelvannut edes suuntaa antavaksi ilmaisuksi, mutta ei sitä lapsen niskaan kaadeta. Ei lapsi ymmärrä. Ja mitä ei ymmärrä, voi pelottaa. Moni yksinhuoltaja ja "viikonloppuvanhempi" ansaitsisi mitalin roolisuorituksestaan. Tai edes pari pulloa visineä silmien punaisuutta vähentämään.<br />
<br />
Mitä siis opin? Olen yksin, tulen olemaan yksin ja yritän teeskennellä, että se riittää?<br />
<br />
<br />JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-72537409612390570992012-12-12T23:59:00.000+02:002012-12-13T00:09:45.592+02:00ParisuhteellisuusteoriaMä en tajua. Ei vain pysty ymmärtämään.<br />
Miten OI miten ihmiset onnistuu luomaan toimivan ja tasapainoisen parisuhteen? Mihin se perustuu?<br />
Ajoittain olen tuntenut, että sokea taluttaa sokeaa... Homma ei ota toimiakseen, ei vaikka mitä tekisi. Molemmat ajautuu omille jo toimimattomiksi todetuille urilleen, vaikka kuinka on luvattu ettei näin tapahtuisi.<br />
Parisuhteen päättyessä sitä miettii asioita olisiko jotakin voinut tehdä toisin. Ei olisi. En ainakaan tiedä mitä. Sitten sitä huomaa satuttavansa toista sydänjuuriaan myöten vaikka se olisi viimeinen asia mitä tahtoisi tehdä. Mutta jos vain ei halua enää jatkaa? Ei koe kutsumusta taistella virtaa vastaan mutta ei myöskään lillua virran vietävänä. Kuten joku joskus on sanonut: vain kuolleet kalat ui virran mukana, mutta näinpä ne virtaa vastaan pomppivatkin menevät ylävirralle kuolemaan. Mikä siis vaihtoehtona. Kyhätä se oma lampi missä tuudittautua turvallisuuden tunteeseen ja unohtaa, että lätäköitä on muuallakin?<br />
Tänään mietin niitä kertoja kun olen kuullut tarinoita painajaismaisista anopeista, tai vähintään ahdistavista. Pitää siivota ja ressata kuukausi etukäteen anopin vierailua, eukko viipyy tunnin ja heti pitää puolisolle natista miten sen kotkan silmäkulma taas nyki kun lasta kiellettiin koskemasta pistorasiaan. Ja nämä pariskunnat, ketkä hyljeksivät anoppejaan tuntuu olevan niitä näennäisesti onnellisempia. Onko näin, että yksi tapa muodostaa toimiva parisuhde on luoda valta taistelu anopin kanssa kenelle mies kuuluu ja ketä sen kuuluu "palvella", näytetään mistä se kana pissii ja valtaistuin on saanut uuden omistajan?<br />
Itse olen tullut anopintekeleitteni kanssa varsin hyvin juttuun, toisten paremmin kuin toisten, mutta huonoissa ja stressaavissa väleissä en ole ollut koskaan. Onko tämä ensimmäinen varomerkki missä pitäisi jo hälytyskellojen soida?<br />
Vai onko omassa ajatusmaailmassani jotain vinksallaan? Olisinko luonut suhteelle varmemman pohjan alkamalla natisemaan siitä anopista, tehnyt selväksi puolisolleni kenen valtakuntaan hän on liittynyt kun on minut valinnut "there can be only one!!!!"?<br />
Myös ne, ketkä näennäisesti tulevat toimeen anoppinsa kanssa, mutta tämän poistuttua näköpiiristä varovasti arvostelevat anopin kommentteja ja kyseenalaistavat joka siunatun sanan mitä se nainen on suustaan päästänyt ihan vain tunnustellakseen kenen puolella puoliso on, ovat keskimääräisesti onnellisempia parisuhteessaan kuin ne, ketkä pelaa anoppinsa kanssa lautapelejä ja käy marketeissa shoppailemassa. Poikkeus vahvistaa säännön.<br />
Jatkopohdinta: Kun Murkku tuo tyttöystäväänsä joskus näytille, pitääkö sille vittuilla ihan vain varulta, jos sillä vaikka olisi myönteinen vaikutus suhteen kestoon?<br />
En tiedä. En tiedä mitään. Ainoa asia, mikä on kirkkaana mielessä, en koskaan halua enää mennä rikki. <br />
<br />JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-9892563157406365242012-11-05T23:22:00.001+02:002012-11-08T21:20:06.063+02:00KosketusBlogi hiljaisuutta on kestänyt ja kestänyt.<br />
Ei ole huvittanut, ei ole ollut painokelvollista tekstiä.<br />
Elämä on heitellyt uusille urille mihin on tarvinnut kohdistaa kaikki energia mitä omistaa ja mitä ikinä on saanut itseensä varastoitua.<br />
<br />
Kaiken kaaoksen keskellä olin väsynyt. En ollut kosketettavissa.<br />
Putkinäkö kytkeytyi päälle ja arjesta piti selviytyä. Kohdallani tämä taitaa olla ainoa keino muuttaa asioita, ei se helpoin tie.<br />
Itse asiassa mulla on järisyttävän kehno tapa kasata murheita itselleni. Kuvittelen selviäväni mistä vain ja kestäväni mitä vain. "hiljaa hyvää tulee" ynnä muut laimeat motot mitä ihmisellä voi olla niin kyllä, multa on löytyny kai ne kaikki. Olen osannut arvostaa kaikkia muita paitsi itseäni ja olen näin osa syyllinen huonoon oloon mitä matkan varrella olen kerännyt. Siitä irti rimpuilu ei ole helpointa mitä tiedän, mutta se on mahdollista. <br />
Nyt olen rimpuillut ja kovaa. Olen ymmärtänyt oman hyvinvointini tärkeyden. Kuten sanotaan "if momma ain`t happy ain`t nobody happy". Elämän palaset alkaa loksahdella paikalleen pitkälti sen takia, että olen ollut rohkea ja aktiivinen toimija omassa elämässäni, terveellä tavalla itsekäs. Eihän sitä kukaan muukaan voi mun puolesta tehdä. Elämä tasaantuu, alkaa löytyä tasapaino kaiken kaaoksen keskelle ja voi hengähtää tyytyväisenä "kyllä tämä tästä".<br />
<br />
Näitä asioita pohtiessani suuntasin Tavastialle vapaaillan viettoon.<br />
Keikan ensimmäinen kappale kosketti! Se kosketti jostain hyvin syvältä. Juuri kun tuntuu, että on alkanut uskaltaa elää, on Marko Annala onnistunut tämänkin taikomaan sanoiksi.<br />
En ennen oikein koko orkesteria osannut arvostaa, enkä tiedä miksi, mutta sanoituksiin perehdyttyäni olen muuttanut rajusti kantaani! Parhautta.<br />
Ihan äkkiä en osaa nimetä ketään kuka paremmin osaisi sanoituksillaan koskettaa ihmistä.<br />
<br />
Tässä siis kappale millä jokaisen tulisi päivänsä aloittaa ja tämän myötä hyvää yötä.<br />
<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<a href="http://www.youtube.com/watch?v=IvvCmZMvK1E" target="_blank">MOKOMA ~ USKALLA ELÄÄ</a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Sydän käskee järki sallii</div>
<div style="text-align: center;">
vähän kerrassaan laittaa toimimaan</div>
<div style="text-align: center;">
tavoittaa voit kaiken kalliin</div>
<div style="text-align: center;">
siis suuntaa tulevaan askel kerrallaan</div>
<div style="text-align: center;">
teetkö oikein teetkö väärin?</div>
<div style="text-align: center;">
Kenpä tietäis sen antaisi vastauksen</div>
<div style="text-align: center;">
jos viisastuisit siinämäärin</div>
<div style="text-align: center;">
kuulisit vastauksen </div>
<div style="text-align: center;">
uskoisitko sen?</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Älä pelkää vaan uskalla elää</div>
<div style="text-align: center;">
et saa käpertyä sisimpään</div>
<div style="text-align: center;">
luota itseesi uskalla elää</div>
<div style="text-align: center;">
et saa tyytyä vähempään</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
voi olla että astut harhaan</div>
<div style="text-align: center;">
niinkin käydä voi jos vain unelmoit</div>
<div style="text-align: center;">
sydän tuntee reitin parhaan</div>
<div style="text-align: center;">
jos siis unelmoit kuuntele kun voit </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Älä pelkää vaan uskalla elää</div>
<div style="text-align: center;">
et saa käpertyä sisimpään</div>
<div style="text-align: center;">
luota itseesi uskalla elää</div>
<div style="text-align: center;">
et saa tyytyä vähempään</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Älä pelkää vaan uskalla elää</div>
<div style="text-align: center;">
et saa käpertyä sisimpään</div>
<div style="text-align: center;">
luota itseesi uskalla elää</div>
<div style="text-align: center;">
et saa tyytyä sen vähempään</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Uskalla elää!</div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-53498648895059213522012-08-29T13:44:00.001+03:002012-11-08T21:21:01.789+02:00-1 kissaTänään tuli tiukka paikka eteen. Dille oksensi TAAS kaikki ruuat, tätä on tapahtunut liian usein, eikä viimeaikoina sen virtsanpidätyskykykään ole ollut ihan terässä. Silmät on ollut on offina sumeana jo tovin ja nyt piti tehdä se päätös mitä kukaan lemmikin omistaja ei halua tehdä... Piti päättää, ettei kärsimykset enää jatku.<br />
Soito eläinlääkäriasemalle oli öh... mielenkiintoinen?<br />
Siellä viisissäkymmenissä oleva hoitajatar vastasi puhelimeen ja kävi homman läpi puhelimessa ikäänkuin olisi keskusteltu kahvinkeittimen korjaamisesta. Pidättelin itkua.<br />
<br />
Sovittiin aika jolloin kissan kanssa sinne menen, ja "hoidetaan sitten se maksu alta pois".<br />
Jep. Pakkasin kissan koppaan ja koko matkan se jaksoi naukua peloissaan, reppana, kyynelien takaa yritin vakuutella "ei ole mitään hätää..." Suuren luokan kusetus, olihan siinä nyt jotain hätää kuitenkin...<br />
Päästiin perille, poltin tupakan, kissa makoili laatikossa odottavaisella kannalla.<br />
Vastaanotto oli yhtä lämmin kuin puhelu. Hoitaja ohjasi huoneeseen ikäänkuin olisi ollut valtava hoppu jo johonkin muualle. Yritin kysellä olisiko minkä hintaista saada niitä tuhkia takaisin itselle niin hoitaja viittasi kintaalla "no sehän riippuisi siitä astiasta olisko posliinia vai pahvia, joukko tuhkaus on ihan hyvä" Jaa... no niin kai sitten, ei tässä minkään kultaämpärin päällä kuitenkaan istuta...<br />
<br />
Eläinlääkäri oli empaattisempi, tai ehkä sopivaa sanoa, että eläinlääkäri oli empaattinen, se hoitaja ei sitä ollut.<br />
Kehui kissaa kauniiksi ja oli huomaavainen toimenpiteessä. Dille oli selvästi valmis lähtemään, edes rauhoituspiikki ei saanut sitä reagoimaan mitenkään, oli vain hiljaa vatsaani vasten. Lisää itkua.<br />
Siihen se sitten nukahti, meidän prinsessa, suuren luokan Diiva. Sillä ei ikinä ollut omistajaa, vaan uskollinen ja palveleva henkilökunta.<br />
<br />
Lähtiessäni pois asemalta, mietin miten kummallistaa oli se, että missään vaiheessa tätä prosessia kukaan ei kysynyt syytä siihen miksi kissa pitää lopettaa... Se oli meille suuri menetys, rakas osa perhettä vaikka välillä vaikeuksia sen kanssa olikin, mutta sen kuolemasta tehtiin niin arkipäiväistä... ehkä se niille on sitä, mutta meille se ei ollut. Päätös ei ollut helppo. Ihme kun ei tarjottu "ryhmä" alennusta!JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-28122154682014128112012-08-14T20:46:00.000+03:002012-08-14T20:46:01.336+03:00Ei mun päivä On aikoja millon kaikki vaan hyvin yksinkertaisesti tökkii. Vitutuksen määrä kulminoituu siihen pisteeseen, ettei pysty edes puhumaan. Ei löydy sanoja keskusteluun. Sitten kun saa jonkun ystävän luurinpäähän niin sanat tulee omituisessa järjestyksessä eikä tarinan loogisuudella pääse ihmeemmin pätemään.<br />
Tänään on ollut sellainen päivä. Tai no kai näitä on ollu tässä useampiakin, mutta tänään erityisesti. Monenlaiset asiat painaa niskaan jonka tuloksena olen ollut kireä.<br />
Likka on tietenkin haistanut hermonkireyttä ilmoilla ja on panostanut ihan tosissaan käymään läpi joka jumalan nurkan mihin ei saa koskea. On heitelty pleikka pelit, on paiskottu lasivitriinin ovia, on retuutettu kissaa ja ja ja ja... noita ei edes jaksa luettella. Ja kyllä, näistä kun jollekkin sitten sattuu mainitsemaan niin johan alkaa viisautta virrata, tulee hyviä ideoita "ootsä kokeillu tätä" ja näitä sitten kuuntelee vasen silmä nykien ja hampaiden välistä sihisten "kato eipä ole tulllut mieleen EI". En koe olevani erityisen uusavuton, hyvin olen Murkunkin kanssa pärjännyt aikanaan ja hyvin on luonnostaan keksinyt niitä väkivallattomia ratkaisuja tilanteiden hoitamiseen joten miksikäs en niitä keksisi nyttenkin. Ehkä toivon, että jos joku haluaa lohduttaa tätä hermorauniota niin ei ainakaan ala ns. opettamaan isäänsä... no tiedätte kyllä mitä tekemään.<br />
<br />
No, aamupäivällä tarjoutui tilanne lähteä yksin keskustaan. Käytin sen! Eka puolituntia Kelan penkkiä kuluttaen, ei rentouttavaa vaikutusta. Sieltä kun pääsin bongasin tienlaidassa auton jossa apukuskin paikalla istui vanha sympaattisen näköinen papparainen. Pappa oli ihmeissään kun auto lipui vähän kerrallaan eteenpäin, ihan omin avuin. Itteä alkoi jännittämään minne asti se auto on päättänyt mennä joten käännyin takaisin auton luo. Pappa sammutti auton ja avasi ikkunaa, kysäisin kannattaisko laittaa vaikka käsijarrua päälle ettei auto ihan mihin sattuun matkusta. Pappa hymyili nätisti ja kertoi auton olevan automaattivaihteinen joten siinä ei tarvii laittaaa... Ok, oma valinta. Pappa kiitti kuitenkin huolehtimisesta ja jatkoin matkaa. Päivän hyvä työ tehty. Ehkä karma muistaa minua nyt?<br />
<br />
Olen pitkään kytännyt yhtä tiettyä kirpparia minne ei rattaiden kanssa mahdu: nyt menen sinne! Kunnes huomasin sen putiikin ikkunassa kytin :" avoinna kesä-heinä ja elokuussa maanantaina keskiviikkona ja perjantaina klo 11-15" Jep, ei vieläkään onnistu. Ihan kuraa ne kuitenkin myy joten mitäs tuosta. Menin toiselle kirpparille joka oli siinä ihan hollilla, väkeä oli paljon, iloisia venäläisiä lumppujen kimpussa ja lapset pitkin käytäviä leikkimässä. Se siitä. Lähdin kahville.<br />
<br />
Kaupungilla hengailulla ei ollut aivan sitä rentouttavaa vaikutusta mitä olin toivonut joten päätin lähteä kotiin. Olin pysäköinyt uuden farmarimallin automme ns taskuparkkiin tienlaitaan. KeRtakaikkisen LOISTAVA ratkaisu! Koska tälläisenä päivänä mitkä on mahdollisuudet siihen, että kanssa autoilijat motittaa sut siihen tienlaitaan! Hermokireänä ja pettyneenä löntystin autolle ja mitä näenkään? Auton edessä on n.50cm tilaa ja auton takana hurjat 50cm liikkumavaraa! Istuin kuskin paikalle ja puhisin. Vitutti. Eikö ne idiootit osaa parkkeerata autojaan? Mikä ihmistä riivaa kun pysäköi toisen puskuriin kiinni?? Teki mieli kirjottaa lappu ikkunaan... en kirjottanu. Sain kuin sainkin vitkuteltua yllättävän vähällä vaivalla auton pois siitä raosta, toisin ku ne idiootit, minä osaan ajaa sitä autoa ja jos olen auton saanut parkkiin niin saan sen kyllä siitä poiskin, vaikka sitten pitäisi nostaa sen toisen urpon auto paikaltaan! Angst!<br />
<br />
Iltapäivästä ajattelin lähteä likan kanssa pihalle, saisi paahtaa energiaansa siellä niin ehkä ilta olisi jotakuinkin seesteisempi. Kaksi tuntia kierreltiin pitkin lähiötä ja puistoilua ja ja ja ja.. (ps: te pikkuvanhat varhaisteinit ja pikkupissikset ketkä sitä roskaa, röökintumppeja ja energiajuomatölkkisaastaa sinne puistoon viljelee, voitte olla varmoja, että tämä äiti syöttää ne teille jos näkee tuota toimintaa oman naamansa edessä!)<br />
tultiin kotiin ja heti samoihin hommiin ku heti aaamusta... oli taas vitriini ja tv-taso kovilla kuten äidin hermotkin.<br />
<br />
Tälläisinä päivinä on helppo muistaa niitä työssä käyvien kommentteja hoitovapaasta " mitäs siinä, sä saat olla kotona ja tehä mitä lystäät ja ihan omalla aikataululla Sullon nii helppoo kun ei tartte kestää niitä työsioita ja saa kans nukkua pitempään" jne jne jne.. joo o sitähän tämä on. Helppoa on ku heinänteko ja ihan omalla aikataululla. Hajotkaa sinne sorvin ääreen kyllä tässä sielu lepää!JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-13295806798801105812012-08-09T22:05:00.002+03:002012-08-09T22:05:51.646+03:00Lisää kissoja!!!Eilen otin härkää sarvista ja pyykkäsin käsin sohvatyynyjen päälliset, pari vuotta ne oli hikeä ja muuta sontaa keränneet sohvalla ja väri ei ihan täsmännyt sitä muistikuvaa mitä niihin tekstiileihin liittyi hankinta-aikaan sijoittuen. Rypistys. En juurikaan perusta nyrkkipyykistä, mutta sitäkin on ajoittain harrastettava jos ei halua pilata jo hankittuja tekstiileitä ja mennä ostamaan aina uutta. Sain illasta vielä mainion ajatuksen siirtää päälliset kuivaustelineeltä saunaan kuivumaan. Ja siitä se sitten lähti, taas.<br />
<br />
Taloudesta löytyy hetivalmis sauna, joten siellä on aina tasainen 30-40 astetta lämmintä. Taloudessa on myös kaksi kissaa jotka tykkäävät oksennella lauteiden alle. Millon karvapalloja milloin jotain muuta mitä nyt suinkin ovat sisuksiinsa tunkeneet. GRRREAT! Sauna haiskahti kuolemalle joten enpä sitten laittanut sinne mitään. Painoin oven kiinni ja leikin ettei mitään olisi vialla. Tänään saunaa pestessä muistelin kaikkia kliseitä mitä lemmikkien omistamiseen liitetään; verenpaine laskee ja on onnellisempi olo, lemmikit viihdyttää omistajiaan vallattomilla leikeillä ja sanottiinpa niiden tarjoavan hyvät naurut ainakin kerran päivässä, ne on niin veikeitä otuksia. Jep.<br />
<br />
Heti alkuun voin sanoa, että rakastan kumpaakin kissaa valtavasti! Mutta noihin kliseisiin en lähde. En myöskään muista kenellekkään raivokkaasti markkinoineeni kissan hankkimista, syystä että sitä mielikuvaa on turha alkaa kiillottelemaan vaan julma totuus pöytään ja jos vielä tahtoo kissan tai useamman, on jotenkin kartalla siitä mitä on tekemässä.<br />
Juu, kyllä meillä kissat hellyyttä tarjoaa yllinkyllin, oheistoimintana tälle on ykäily pitkin kämppää (yleensä saunan lattialle tai matolle) joka helkutin tekstiili on raiskattu, langat repsottaa ja yöllä herää raivokkaaseen sohvan raateluun. Huippu hetkiä on se kun siihen herää ja lähtee hätistämään kissaa sohvan kimpusta ja saa osakseen intensiivisen katsekontaktin ja ne helkutin kynnet ei vain irtoa sohvasta. Sähistään kilpaa. Veikeä ei olisi sana jolla kuvailisin kissaa, ainakaan tuollaisessa kohtaamisessa. Eikä naurata ei! Ai niin, myös kaikki kukat tulee syödyksi!<br />
<br />
Herra X olisi jo valmis luopuman noista karvahanureista, minä en. Vaikka nuo elukat saa mut ajoittain aivan raivon partaalle silkalla idiotismillaan, niin ne on silti rakkaita. Itse olen ne valinnut ja kotiini ottanut, joten siis otan vastaan mitä ne tuo tullessaan, siihen asti kun niissä henki pihisee. Jos nyt pistäisin niitä kiertoon noinkin heppoisin syin, niin tuskin omatunto sallisi hankkia ikinä enää mitään lemmikkiä kun ei edellisiäkään loppuun asti hoitanut. Joten näillä mennään. Yölliset laminaattirevittelyjuoksut ja sohvan raatelut, matoille ja saunaan yrjöilyt, kukkien syömiset, ajoittaiset kissan pissit paikoissa mihin sellaiset ei kuulu, karvat vaatteissa suussa silmissä ja kodin tekstiileissä saa siis jatkoa. Noitten välissä saa rapsutella pehmeää turkkia ja saada vilpitöntä rakkautta ja hellyyttä sekä lempeitä katseita. Homma rullaa.JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-74006363195079162062012-07-24T23:33:00.000+03:002012-07-24T23:33:14.827+03:00Kotiäidin kesälomaMeillä lomaillaan, ainakin muut tekee niin. Teen itsekkin, lomailen, vaikkakin teen samoja juttuloisia mitä silloin kun muu pesue karkaa työn ja koulun pariin. Ei se haittaa, pidän tästä, on enemmän käsiä auttamassa ja pitämässä seuraa ja huolehtimassa siitä, ettei kielellisessä kehityksessä pääse tapahtumaan liian suurta taantumaa yksivuotiaan kanssa keskustellessa.<br />
Murkku on ainakin irroitellut äitinsä kielenkantoja. On reenattu ihan tosissaan keskustelutaitoa, "vanhaa" äitiä huomioiden ei suinkaan ole otettu uusia ja jännittäviä keskustelun aiheita pöydälle, vaan jatketaan samoilla tutuilla ulkomuistissa olevilla "tää puhelin on ihan huono, miks muka ei voi vaihtaa puhelinta vuoden välein" "mix mä en I K I N Ä saa mitään uutta" ja "saanks mä ees lainaksi" aiheilla. Kunnes päätin keskustelun jälleen tuloksettomana meidän molempien mielenterveyttä säästääkseni. Väsytys tekniikka ei tehoa minuun, ainakaan joka kerta... Tietysti liian kiltin ihmisen ongelma on se, ettei missään ihmeessä haluaisi ikinä pahoittaa kenenkään mieltä, niin voin kertoa, että kyllä se voimille ottaa ja tolkutan itselleni kuin mantraa konsanaan, että tämä on erityisen tarpeellinen vaihe lapsen elämässä: pahoittaa mieltä asettamalla rajoja "kritiikistä" huolimatta. Kun kuppi on täynnä voi ladata pöytään Horatio Caine "one linerin" ja tehdä vaikuttava poistuminen tilanteesta. Toimii joka kerta, sen on pakko! Eihän mun ole tarkotus tuolle pojalle kaveriksi alkaa vaan olla se äiti, turvallinen aikuinen jolla on joskus jotain järkevää sanottavaa jolta ehkäpä joskus tulee kysyneeksi mitä kannattaisi tehdä. <br />
<br />
Lomaa olen pitänyt myös blogista. En ole ehtinyt lukea toisten blogeja vaikka kiinnostusta on piisannut, on vain tullut aina jotain muuta tekemistä. Tämä tietysti on alkanut korpeamaan isosti. Tää on se "mun juttu" yksi pieni asia mistä revin riemua jaksamaan melko kaavamaista arkea ja missä pääsen hetkeksi pois neliöistä, ainakin ajatustasolla. Voi lukea toisten juttuja ja hetkeksi uppoutua jonkun toisen elämään ettei aina mieti vain niitä omia kuvioita. Jos ihmisellä on liikaa aikaa ajatella omia juttuja, kaavoja ja murheita, alkaa vanne pään ympärillä kiristyä ja sitten ei luonnollisesti kenelläkään ole kivaa. Parasta olis, kun naamatusten saisi keskustella ja vaihtaa kokemuksia, hyviä ja huonoja. Säilyis joku balanssi elämässä ja ehkä asiat pysyis jossain perspektiivissä ilman niitä vuoristoratoja. Se on harvinaista herkkua se, mutta onneksi ei poissuljettua! Että kiitokset niille jotka jaksaa niitä ryöppyjä ja vielä ymmärtää niitä.<br />
Toinen syy miksi en ole kirjoittanut on se, että olen rehellinen ihminen. En ole aloittanut blogia paasatakseni mitään elämän ihanneasetelma värityksiä jos sellaisiin ei ole aihetta, vaan kirjoittaa elämästä millaisena sen koen. Oli siinä sitten huumoria mukana tai ei. Jos koen, etten voi rehellisesti ajatuksiani ilmaista, en sitä sitten tee lainkaan. Olen siis melko herkkä kritiikille, vaikkakin toivon sitä ajoittain saavani. Ehkä tatsi kirjoittamiseen pysyy parempana ja humoristisempana, kun kirjoittaa suhteellisen säännöllisesti, eikä vain silloin kun pää on hajoamispisteessä eikä muuta pakokeinoa näin sanotusti ole. Onneksi tämä skenaario ei toteudu tänään.<br />
<br />
Loman kohokohta ehdottomasti on juhannus! Oltiin koko perhe mökillä. Alkuun jännitti, miten Likka nukkuu mökki olosuhteissa, mutta jännitys osottautui turhaksi. Likka nukkui mainiosti kaikki päikkärit ja yöt, kiitos hyvän sään ja jatkuvan ulkoilun. Sää oli tosiaankin mitä mainioin! Nautittiin grillatusta lihasta sekä ulkoisesti että sisäisesti, saunottiin, pelattiin porukalla pihalla eri pelejä ja Likka istui mökin nurkalla ja tiputteli kiviä kastelukannuun ja oli siitä ihan liekeissä. Paras leikki ikinä! Kukaan ei valittanut mistään ja joka naamaa koristi leveä hymy. Myös Murkulla! En edes muista koska meidän perheessä olisi vallinnut sellainen harmonia ja hyvä olo! Vielä näin jälkeen ajatellessa meinaa alkaa vetistellä sen juhannusaaton täydellisyyttä. Olen vakuuttunut, että siinä päivässä oli jotain taikaa. Sain nähdä väläyksen siitä millaista elämä myös voisi olla, ehkä, jossain täydellisessä maailmassa. Mutta saatiin ainakin se yksi päivä, on sekin jotain!<br />
Aina ei nimittäin uusperheen arki ole ihan niin saumatonta ja toimi kuin kone, ei meillä, mutta sain tuon päivän ja olen siitä kiitollinen! <br />
<br />
<br />JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-85489579846970905602012-06-16T21:20:00.001+03:002012-06-16T21:20:20.704+03:00Väsymystä ilmoillaBlogihiljaisuus on laskeutunut pöllölaaksoon... ei ole ollut aikaa/kiinnostusta juuri mihinkään.<br />
Tsumpavillitys valkeni tunne-elämäntyhjiön täytöksi ja sekin sai tältä viikolta jäädä. Paljon kivempi istua sohvalla ja märehtiä kuinka väsynyt on. Se varmasti piristää!<br />
Autottomana kotiäitinä mahdollisuudet liikkua kotoa muualle kuin keskustaan on melko heikot, sinnekkään ei montaa kertaa viikossa jaksa lähetä yksin pyörimään. Työpaikkoja olen tsuumaillu josko palailisi työelämään, saisi vakiinnutettua jonkinsorttista aikuiskontaktia kodin ulkopuolella. Sattuupa vaan ettei seudulla ole tarjolla koulutustani ja työkokemustani vastaavaa työtä ja telemarkkinointiin en enää lähde. Ennemmin istun sohvalla ja syön suklaata, vaihdan vaikka reinpouhun jos ei fatseriin ole varaa... Kyllä, olen kyllästynyt maantieteelliseen sijaintiini. Tuntuu siltä, ettei tällä tienoolla ole minulle mitään tarjottavaa kuin kauniit maisemat ja täydellinen eristäytyminen ulkomaailmasta.<br />
Tällä viikolla tosin on käynyt vieraita, nekin satojen kilometrien päästä, joten piristystä varjosti se, että tietää menevän viikkoja tai kuukausia seuraavaan jälleennäkemiseen... Koita siinä sitten rentoutua juttelemaan kun toisella silmällä seuraa kelloa "koskahan ne lähtee" meiningillä. Ei osaa rauhoittua ja nauttia seurasta, vaan siinä harvinaisessa hetkessä alkaa jo väsyäkkin koska tietää yksinäisyyden tuntuvan vielä pahemmalta kun "tietää mitä menettää". Perhe+ystävät on mahdoton yhtälö, tai siltä se huonoina päivinä tuntuu. Keskityn tässä syyttämään paikkakuntaa jolla asun.<br />
<br />
Väsymystä on lisännyt myös krooninen kriisitila mikä tuntuu vallitsevan monien ystävieni elämissä, sekä se loputon suo mikä kuolinpesän selvittelyssä on!<br />
Siinä on yllättävän paljon hommaa, eritoten kun alkaa vaikuttaa siltä, että minua pidetään systemaattisesti pimennossa asioista mitä pesän suhteen tapahtuu. Hienoa! Kaippa sitä pitäisi vaan asennoitua tämänkin asian suhteen istumaan ja odottamaan että koko sotku on selvitetty ja sitten vain nimeä paperiin.<br />
<br />
Viimeviikot olen siis hoitanut kirppari asioita, hinnoitellut tuotteita, käynyt järjestelemässä pöytää, alentamassa hintoja, järjestelemässä pöytää. Valokuvannut tuotteita ja laittanut nettiin myyntiin tavaraa, tarkistellut maksusuorituksia, pakannut tuotteita ja kiikuttanut niitä postiin. Pessyt pyykkiä, niin omaa kuin myytävää (F3 koodi pesukoneessa piristää pyykkäämistä niinkin paljon, että tekee mieli nakata vasara luukusta sisään ja itkeä vakuutusyhtiölle vikkelästä lapsesta) perus juttuja, siivonnut, laittanut ruokaa, ollut keskusteluapuna ystävälle kriisissä, valmistautunut tulevaan viikkoon jolloin tarvitsen ammatillisia mielipiteitäni. On lenkkeilty ja tsumpattu ja ja ja ja... Olenpa sivussa kuullut monien työssä käyvien odottelevan kesälomiaan kovasti... aijjjjaa en mä vaan, kattokaas, mähän olen hoitovapaalla, miten sellaisesta ollaan lomalla?? No ei siitä olla. Näähän on sitä perussettiä mitä "kerkee tekemään kun on kotona". Noiden hommien ohellahan siis on reilu yksivuotias "jeesaamassa" ja Murkku paikalla muttei läsnä. Herra X kun on töiltään kotona, niin saan tehdä hommia ilman pikkuapulaista. Sielu huutaa sosiaalista elämää, hetkeä hengähtää ja turista turhanpäiväisistä asioista, tai mitä ikinä sitten onkaan mielessä. Mutta kun tarpeeksi venyttää väsymystään ja turhautumistaan niin hetken kuluttua ei osaa muuta kuin valittaa, ihan vain valittamisen riemusta. Mitä iloa siitä sitten kenellekkään on?!<br />
*PoKs*<br />
<br />JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-6113913683303361232012-05-16T23:03:00.001+03:002012-05-16T23:03:30.981+03:00Myydään elämä<div style="text-align: center;">
Tällä hetkellä elämä tuntuu ajoittain melko absurdilta. </div>
<div style="text-align: center;">
Tässä sitä touhutaan kotihommia ja muuta normi arkeen kuuluvaa. </div>
<div style="text-align: center;">
Ihan niinkuin tehtiin helmikuussakin, maanantaina, </div>
<div style="text-align: center;">
silloin hinnoittelin kirppiskamoja kaikessa rauhassa ja yritin varjella nuppineuloja Likalta, patistelin Murkkua kaivamaan joutenpäiten lojuvia ryöniä pottiin mukaan. </div>
<div style="text-align: center;">
Silloin homma keskeytyi puhelimen pirinään. </div>
<div style="text-align: center;">
Se puhelu muutti elämänkulkua, lopullisesti. </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Isä oli löydetty tajuttomana ja makasi sairaalassa, aivoinfarkti. </div>
<div style="text-align: center;">
Kolme kertaa ajoin sairaalaan isää katsomaan ja kädestä pitelemään, </div>
<div style="text-align: center;">
kokoajan tietäen, että nyt se on menoa. Muut jaksoi olla hetken toiveikkaita. </div>
<div style="text-align: center;">
Hoitajan ammattiin kuuluvaksi varjopuoleksi voi kai katsoa sen, </div>
<div style="text-align: center;">
että toivoa nujertaa tieto. </div>
<div style="text-align: center;">
Kolmantena päivänä kun lähdin ajelemaan pitkää matkaa tiesin mitä tuleman pitää, </div>
<div style="text-align: center;">
mikä on kupletin juoni. </div>
<div style="text-align: center;">
Päivä oli yllättävän kaunis, ehkä yksi kauneimmista talvipäivistä mitä muistan. </div>
<div style="text-align: center;">
Aurinko tanssi hangella ja oli niin kovin tyyntä, oli rauhallinen olo. </div>
<div style="text-align: center;">
Perillä sairaalassa pitelin isää kädestä kiinni kun hengityskone irroitettiin. </div>
<div style="text-align: center;">
Tuli itku. </div>
<div style="text-align: center;">
En luultavammin ikinä unohda sitä näkyä ja sitä ääntä </div>
<div style="text-align: center;">
mikä vierelläni makaavasta ihmisestä lähti, </div>
<div style="text-align: center;">
minun isästäni. </div>
<div style="text-align: center;">
Vaikka hengitys vielä kulkikin oli hän jo poissa, </div>
<div style="text-align: center;">
sielu oli jo jatkanut matkaansa siihen rauhaan, mihin isä halusi. </div>
<div style="text-align: center;">
Torstai aamuna isä lähti, ikävä jäi.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Ihminen elää niin ku parhaaksi kattoo, niin teki isäkin. </div>
<div style="text-align: center;">
Keräsi tavaraa jos jonkinmoista, yleensä täysin turhaa tilpehööriä. </div>
<div style="text-align: center;">
Tuosta hamstraamisesta sitä toppuuttelin mihin se leikkisästi vastas: </div>
<div style="text-align: center;">
"aattele, joku päivä nämä kaikki on teijän" </div>
<div style="text-align: center;">
huokaisin takas, että niinPÄ! </div>
<div style="text-align: center;">
Puolivuotta tuosta keskustelusta, ne kaikki oli meidän... ne kaikki!</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Maanantaina lähdin isäni kotipaikalle täyttämään autoa, </div>
<div style="text-align: center;">
jatkoin hommaa tiistaina, ja ajoin kotiin auto täynnä mitä erilaisempaa sälää. </div>
<div style="text-align: center;">
Koko matkan kotin ajattelin miten omituisessa tilanteessa olin. </div>
<div style="text-align: center;">
Toinen on koko elämänsä kerännyt kauniita asioita ja esineitä ympärilleen, </div>
<div style="text-align: center;">
täyttänyt niillä arkeaan ja ties mitä tunne-elämän tyhjiötä, </div>
<div style="text-align: center;">
ja nyt minä pakkasin niitä myyntiin. </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Eihän niihin tavaroihin toki ihminen kiteydy, </div>
<div style="text-align: center;">
mutta siinä toisen kamoja tonkiessa sitä oppii tuntemaan sellaisen puolen ihmisestä </div>
<div style="text-align: center;">
mitä ei aiemmin ole tienny tai tajunnu. </div>
<div style="text-align: center;">
Paljastuu iloja ja suruja. </div>
<div style="text-align: center;">
Eri esineisiin liittyy lapsuuden muistoja </div>
<div style="text-align: center;">
tai jotain muita muistijälkiä jotka vie ajatukset jonnekkin, </div>
<div style="text-align: center;">
jonnekkin hyvin kauas. </div>
<div style="text-align: center;">
Mutta kun ei kaikkea voi säilyttää, eikä halua heittää roskiin.</div>
<div style="text-align: center;">
Tässä sitä siis aletaan taas hintalappuja kirjottelemaan. </div>
<div style="text-align: center;">
Myydään elämä.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Tajutonta.</div>JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-28871039937885814092012-05-11T21:22:00.000+03:002012-05-11T21:22:57.977+03:00Tyylikkäästi tyylitönEn kai olisi nainen jos en välillä huolestuisi ulkoisesta habituksestani ja kevään tullen yrittäisi epätoivoisesti kohentaa olemustani valoisaan vuodenaikaan sopivaksi.<br />
Kotiäiteillessä sitä helposti tulee jättäneeksi itsensä sille viimeiselle sijalle perheen tärkeysjärjestyksessä ja sen huomaa. Kuulun siihen ryhmään äitejä, jotka raskausaikana hehkutti vuolaasti kuinka heti kun kroppa sen synnytykseltä sallii niin tekee sitä ja tätä ja viimeistään vuosi synnytyksestä kroppa on jo "kuosissa". Toisin kävi. Synnytyksestä on mennyt vuosi jo tovi sitten ja onko mitat <strike>edes</strike> entisellään? no ei ole ei. Välillä siitä ei jaksa välittää vaan vetää sitä lohtusuklaata "pahaan mieleen" ja välillä pääsee rehvastelemaan kuinka on ollut jo yli viikon ilman hyvyyksiä, ja kappas, sitten tuli taas se "paha mieli" ja Fazerin sininen oli kuin taikaiskusta suunpielessä lohduttamassa. Ja tässä sitä sitten jumitetaan koneella ja etsitään netistä isojen tyttöjen vaatteita missä kehtaisi kaupungillakin liikkua. Villi veikkaukseni on, että ne raskausajan farkut mitkä vieläkin on käytössä voi olla pikkusen lämpöset kesäkäytössä. Noh, näillä mennään.<br />
<br />
Alkuviikosta kattelin itteäni peilistä ja ajattelin panostaa pikkusen ulkonäkööni värjäämällä kulmat ja ripset. Ei sitten haittaa vaikka ei tule meikattua kun jotain väriä on naamassa. Yleensä tuo käy näppärästi ja lopputulos riittävän hyvä. Kun otetaan huomioon, ettei kulmia ollut nypitty kai kuukauteen saatika värjätty, ei homma mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Kulmakarvat oli vallannut merkittävän pinta-alan kasvualustakseen ja niihin tupsuihin kun koitti väriä sutia (seuraten toisella silmällä Suomen peliä) homma alkoi riistäytyä käsistä. Lopputulos: Tao Tao. Likka osoitteli pienellä sormellaan kulmakarvoja ja piti kummallista ääntä, Murkku osoitti yllättävää henkistä kehitystä jättämällä kommentoimatta töhertelyäni, kai se jollain lapsenomaisella tavalla arvosti yritystäni irtaantua zombi-jaksosta takaisin enemmänelossaolevannäköiseksi. Herra X vinoili illan "tuimasta ilmeestäni" mikä alkoi pikkuhiljaa nyppiä hermoa. Sen kerran kun yritän jotenkin "tyttöillä" menee sekin pieleen ja toinen repii siitä huumoria. Henkinen tilani ei ollut vielä kypsä leikittelemään asialla, mielestäni olin vain pahentanut jo ennestään nuhjuuntunutta naamaani. Siinä oli sitten tunnelma pilalla ja paha mieli.<br />
Parit kasvojen kuorinnat, nyppimiset ja hinkkaamiset niin lopputulos alkoi tasoittua eikä ole enää niin silmiin pistävää (tai sitten silmä on kerennyt vain tottua radikaaliin muutokseen).<br />
Mutta "tyttöily" piristää. Pitää olla pikkasen turhamainen ja puunata naamaansa, ihan omaksi iloksi, tunteepa olevansa nainen. Omaa oloa helpottaa kummasti, kun ulkopuolinenkin ihminen pystyy määrittämään sukupuolen ilman sen pitempää arvuuttelua, tulee hyvä fiilis.<br />
<br />
Uteliaisuuttani kattelin jakson Leenan tyylitiimiä, jos olis saanu vaikka jotain vinkkiä tulevaan kesään. Siinä entinen malli ja nuori stylisti kattelee muutosta kaipaaville naisille uutta ilmettä vaatteiden, kampauksen ja meikin myötä. (Yllätävää ei liene se, että yleensä siinä muutosta hakee pienen lapsen tai useamman äiti) Mitä lähemmäs loppua jakso meni, olin aina vain tyytyväisempi omaan armylippishupparikaulahuivipieruverkkari-lookkiini. Ne "trendi" rytkyt mihin niitä naisia puettiin oli järkyttäviä! Yhdistelmät mitä kummallisempia ja värit mitä epäyhteensopivimpia. Meikkityyli ei myöskään miellyttänyt minua, on tyylejä jotka voi suosiolla jättää David Bowielle ja Twisted Sisterille, ei lähdetä soveltamaan! Tukka tietenkin leikattiin lyhyeksi ja vedettiin päätämyöten, eihän kotiäidille nyt pitkätukka sovi, menee pian pullataikinan sekaan tai kakkaantuu vaippoja vaihtaessa, kaikki pois vaan! Siinä ne naiset sitten ihasteli rytkyjä ja meikkejä ja "tukastakin tuli tosi kiva", tosin olisiko ohjelmaa päästetty ilmoille jos lopputulos ei olisi miellyttänyt? Hymy naamalle ja kotona vannotaan, ettei ikinä enää!<br />
Ei kuitenkaan mennyt hukkaan moisen ohjelman katsominen, muutosta tuli itsellekkin, ainakin henkisellä tasolla. Ehkä joskus menen moppiani värjäyttämään ja pätkimään, mutta ei liikaa, ponnari vaan on niin vaivaton vaihtoehto ja sopii lähes joka tilaisuuteen. Mitä "raskaudenjälkeisiin kiloihin" tulee, onhan tässä aikaa niitä liikutella, jos ei vyötäisiltä pois niin paikasta toiseen. Pitää vaan löytää se "sisäinen tyttö" niin mieli rauhoittuu ja tulee hyvä mieli.<br />
<br />JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-73539432133188444442012-05-04T21:29:00.003+03:002012-05-04T21:29:48.450+03:00Haaste<div style="text-align: left;">
Lueskelin juuri blogikirjoitusta häpeästä. </div>
<div style="text-align: left;">
<a href="http://arjenriemuvoitto.blogspot.com/" target="_blank">Arjen riemuvoitoista</a> kirjoittavaa Handea hävettää, kun kirjastokirjat palautuu aina myöhässä, I feel ya! </div>
<div style="text-align: left;">
Niin ne tekee, ja se hävettää. </div>
<div style="text-align: left;">
Pidän Handen tyylistä nivoa kirjoitus jonkinlaiseen loppukaneettiin, lauseeseen joka sulkee kirjoituksen ja yleensä jättää lukijan, ainakin minut hyvälle tuulelle ja mietteliääksi. Tänään halusin tulkita loppukaneetin haasteeksi. Hävettääkö jokin, hävetään yhdessä. Hyvä idea, minulla on paljon asioita mitkä pistää hävettämään, mitkä enemmän mitkä vähemmän, mutta määrä on melko vakio. Jos joku asia lakkaa hävettämästä niin jotenkin kummallisesti osaan luoda tilanteen tai olosuhteen mikä hävettää. Lohduttaudun ikiaikaiseen totuuteen siitä ettei kukaan ole täydellinen. JES! Hävettäkööt!</div>
<div style="text-align: left;">
Ehkä sekin on tapa tietää, että on elossa?</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Itselläni on ADD ja se jos mikä antaa aihetta loputtomille häpeilyille. Eihän se ihmistä suinkaan tyhmäksi tee, vaan yleensä se tehokkain päivä viikosta on se mikä alkaa H-kirjaimella. Huomenna.</div>
<div style="text-align: left;">
Jos viimeistä päivää ennen deadlinea ei olisi, ei mitään kai tulisi tehtyä. Luoja nähkööt miten on saanut painaa hommia joka koulun kanssa, opettajat on hengittäneet niskaan palautuspäivien kanssa, ja kun tehtävän palautus on 1½ vuotta myöhässä hävettää ja nolottaa ja pelottaa palauttaa koko tehtävää ja anteeksipyyntöjen kera käsivapisten palauttaa tehtävän opettajalle vannoen toimituksen ajan "ens kerralla teen kyllä varmasti ajoissa!!!!" Niinpä, kunnes se seuraava kerta tuli... ei toiminut. Itseasiassa ihmettelen miten oikeastaan olen edes valmistunut 2 ammattiin. Opettajat puhelivat alisuoriutumisesta ja siitä miten pystyisin parempaan, tiesin sen itsekkin, mutta se olennaiseen keskittyminen oli niin kovin vaikeaa. Koskaan ei siivoton kaappi häirinnyt yhtäpaljon kuin tenttiin lukemispäivänä tai kun jonkun tehtävän deadline puski niskaan.</div>
<div style="text-align: left;">
Toisaalta koen hassuksi asiaksi sen, että tunnen olevani tehokkaimmillani silloin, kun on ns monta rautaa tulessa. Työssäni olin tarkka ja ehkä joissain asioissa jopa nipottaja, keskittymisvaikeuksista ei ollut tietoakaan, mutta kotona vallitsi ja vallitsee edelleen hieman toinen meininki.</div>
<div style="text-align: left;">
Jos joku homma keskeytyy muistan ehkä parin päivän päästä jatkaa siitä mihin unohtunut homma jäi. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Parisuhteeseen tämä tuo sitä ei niin kaivattua suolaa. Herra X on jossain määrin anaalinen (jos kikatuttaa niin googleta, tällä ei ole mitään tekemistä takapuolien kanssa) ja minä en. Jos puolihuolimattomasti lasken jotain käsistäni paikkaan mihin se ei kuulu, todennäköisesti unohdan sen siihen. Tämän jälkeen alkaa jatkumo, seuraavalla kerralla kun näin laskemani esineen sille kuulumattomassa paikassa ajattelen "ai nii, toi jäi tohon, no mä laitan sen kohta siitä pois" kun tätä on toistunut 10-15 kertaa kyseinen esine lakkaa olemasta olemassa minulle. Se on edelleen erittäin olemassa Herra X:lle. Välillä olen ihmetellyt puheita "uudesta sisustuselementistä" kun Herra X on hienovaraisesti yrittänyt tiedustella koska korjaan jälkeni. Tätä tapahtuu luvattoman usein. Hävettää. Vannotan itselleni, etten enää jätä kamoja lojumaan niille kuulumattomiin paikkoihin, ja omasta mielestäni olen tässä petrannut melko huomattavasti, Herra X ei välttämättä ole samaa mieltä, mutta yrittää kannustaa ja ymmärtää. Aina seuraavaan "uuteen sisustuselementiin" asti. Ja taas nolottaa. Mutta yritän uskotella itselleni, että tämä on yksi ominaisuus minussa mitä varmasti tulisi ikävä jos olisin poissa. Okei, aika kaukaa haettua, mutta silti.</div>
<div style="text-align: left;">
Voitaisiin siis ajatella, että ominaisuus joka aiheuttaa minulle häpeää on kotioloissa sellainen piirre mikä tekee minusta minut. Meidän oma hajamielinen mamma, joka parhaana päivänä siivoaa, leipoo ja virkkaa lapselle nallen ja tenttaa Murkun koealueen. Ei niin hyvänä päivänä mamma keräilee järjenpalasia pohtimalla minne taas unohti silmälasinsa ja missä on sakset mitkä "just äsken" oli pöydällä, unohtaa soittaa sen yhden puhelun mikä piti soittaa jo toissapäivänä ja saa kulutettua 2 tuntia kylpyhuoneen pesemiseen vaikka piti maksaa yksi lasku.</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Elikkä, hävettää kun unohtelen asioita. Siirtelen liikaa asioita "huomiselle" ja ne tulee hoidettua sitten joskus. Tämä koskee myös tekstiviesteihin vastaamisia ja puhelinsoittoja. Hävettää niin kovin, että unohtelen mihin tavaroita laitan kun ne käsistäni lasken. Hävettää etten muista.</div>
<div style="text-align: left;">
Mutta minä olen minä, vaikka ajoittain tuntuu, että pää päästää asioita enemmän läpi kuin pastalävikkö ikinä, olen silti iloinen itsestäni ja siitä mitä minulla on, en haluaisi olla kukaan muu!</div>
<div style="text-align: left;">
Tärkeimpiäni en ole koskaan unohtanut.</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Kerro mikä sinua hävettää, niin hävetään yhdessä! Tästähän se lähti... </div>
<div style="text-align: left;">
</div>
<div style="text-align: left;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-61900480496845477552012-05-02T20:43:00.001+03:002012-05-02T20:43:13.606+03:00AvautuminenTerveisiä kotiäitien kultamaasta.<br />
Vaikka niin mielessäni jo maalailin blogiani henkilökohtaiseksi terapiamuodoksi jossa humoristisella tavalla käsittelisin arjen pikku kommervenkkejä, pilke silmäkulmassa ja silleen, niin tänään ei naurata. Tai no, voisin siteerata ystäväni hienoja sanoja: hommat kusee niin isolla kaarella, että ei voi kun istua ja ihailla.<br />
<br />
Olen tässä viimeaikoina rallattanut samaa rainaa siitä "kuinka tärkeää kotiäidille on se oma aika, että jaksaa kotihommat ja lapset ja ja ja..." tiedätte kyllä... Hieman harmitti, että Herra X joutuisi viettämään vappunsa työmaalla joten piti keksiä jotain tekemistä mukeloiden kanssa, että olisi sitten kiva vappu herkkuineen kaikkineen. Kohtalo päätti toisin. Paria päivää ennen vappua kohtalo päätti, että Likan on hyvä aika kokeilla ensimmäistä mahatautia. Riemastuttavaa huomata, ettei tuollaista pientä ihmistainta yksi mahatauti nujerra, vaan virtaa piisaa ja lapsen löytää kivasti seuraamalla yrjövanaa olohuoneen halki. Vanan päästä kuului tuskainen itku. Ykät siivottiin ja leikki jatkui, ainakin seuraavaan laminaatin pinnoitukseen asti. Oujee. Oli aika selvää, että lettujen paistamisen tms oheistoiminnan sai unohtaa, koska tähän rumbaan tarvittiin kaikki apuun liikenevät kädet. Minä pitelin Likkaa, Murkku kantoi siivousvälineitä ja Herra X luuttusi lattiaa. Jokainen varmaan arvaa paljonko tässä tilanteessa yöllä nukutaan (tehdään MITÄ??).<br />
<br />
Aamun valjetessa Herra X lähti tienaamaan perheelle leipää, itse olin kuoleman väsynyt valvottuani edellisen yön ja voin pahoin, ei tehnyt mieli leipää ei! Tässä vaiheessa kiittelin maantieteellistä sijaintiamme, kaikki ketä voisi edes löyhästi velvoittaa auttamaan vetoamalla ainoisiin lapsenlapsiin tms asuu niin kaukana, ettei porokaan jaksa pissaansa sitä matkaa pidätellä. Pah! Kyllähän me pärjätään <strike>?</strike> ! Pää kainalossa sain hommat hoidettua Herra Xn työvuoron loppuun. Mikä helpotus kun sai maata kalpeana "ilman huolen häivää" kun toinen otti ohjat ja hoiti kotia ja pientä toipilasta. Ajatus pienestä "tuulettumisesta" tuntui lämpimältä, kunhan tuon kirotun pöpön saisi vaan taltutettua.<br />
<br />
Kohtalo oli hetken mukana juonessa, kunnes päätti nostaa sen keskimmäisen sormen ja pistää peliin muuta ajateltavaa. Vappupäivän valjetessa Herra X laitteli ruokaa ja teki parhaansa että tämä mamma pääsisi helpommalla ne hetket kun hän viruisi siellä leivän juurilla, ja kappas, kohtalo heilautti taikasauvaansa ja Herra X muuttui aktiivisesta kodinpuunailijasta jalattomaksi selkäpotilaaksi. *voimasanoja* sydäntä viilsi seurata sitä venkoilua kipujen kanssa ja jouduin myöntämään heikkouteni, en saisi miestä muutamaa kerrosta alaspäin ja autoon kuin kierittämällä, joten tilatappa piipaa-auto paikalle ja antaa ammattilaisten hoitaa homma niin kuin se kuuluu tehdä. Näitä selkä ongelmia kun on ollut niin nyt elin toivossa, että ukko tutkitaan niin maan perusteellisesti, että se vika sieltä kaivetaan vaika väkisin esiin. En tiedä minkä maan terveydenhuoltoa ajattelin tuossa unelmassa, mutta eihän se nyt niin voi mennä, ei! Lääkettä lääkkeen perään ja mies kotiin. Tuliko ongelmaan selkoa, tuliko, NO EI! Selkä potilas palasi resepti nipun kanssa kotiin ja paperissa luki noidannuoli (käännös: pirullinen selkäkipu jota ei jaksa tutkia, laitetaan tää kun ei muuta keksitä) toisaalta parempi kai tuokin kun sen viimetalvisen venäläistohtorin diagnoosi selkäkivulle: kaamosmasennus. Mistä näitä sikiää??? Itse hoitoalalta pari tutkintoa keränneenä vituttaa olla oikeassa silloin kun lääkäri ei ole. Mutta ei auta tiristä, hommasin väärän tutkinnon (ylimääräisen leijailun vaara on valtava). Mutta hei, se lääkäri ei ainoastaan vaikuttanut Herra Xn seuraaviin päiviin selkäpotilaana, se puoskari vei multa sen vapaaillan! Pistetään vaan lääkettä ukkoon ni jo se kohta tuo taas pennit taloon uudella kierroksella josta voi taas sen laskun laittaa perästä tulemaan. Kiitos ja hei. Toki siis empatiat on Herra Xn puolella ja haluan että se selkä tutkitaan ihan vaan olemisen helpottamiseksi, mutta samalla pieni väsynyt kotiäiti kiukuttelee sielussa, kuinka pitäs jaksaa hoitaa "kokomaailma" ja aina vain hymyillä. Seuraavina päivinä on odotettavissa epävakaista säätä kotirintamalla, kelit voi vaihdella hymyilevästä avuliaisuudesta massiivisiin ylireagointeihin ja apaattisuuteen ennen uutta hymyn ja naurun puuskaa. Kokeillaan sitä huumoria sitten tuonnempana uudestaan, terapiasta tää menee muutenkin. Ja mitä siihen vapaailtaan tulee, niin uskon vakaasti, että missä sen illan vietänkin, sinne pääsee myös rollaattorin avulla. Että terveisiä vaan kohtalolle: Minä en luovuta!JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-87209662814666790612012-04-28T11:34:00.002+03:002012-04-28T11:34:53.715+03:00Haravoi peppu pieneksiMeillä on tv ikävän paljon päällä, taustamölyä niin Likka nukkuu paremmin. Tulipa sieltä yksipäivä joku piipaaohjelma ameriikkalaisista laihduttajista "Tanssi peppu pieneksi", jäin tuijottamaan sitä, jos vaikka saisi jotain vinkkiä kun on jäänyt "vähän ylimäärästä". Siinä joukko pulskia amerikkalaisia tsemppasivat toisiaan ja lähtivät patikoimaan vuoren rinnettä. Itkivät kohtaloitaan ja halailivat. Mitä tekemistä tuolla oli tanssimisen kanssa?! Vai onko ajat meikäläisen jorailuista muuttuneet niin, etten enää tunnista koko lajia? Vaihdoin kanavaa.<br />
Herra X osti mulle joululahjaksi sellaisen tsumpan pleikka kolmoselle. Olin kovasti sitä toivonut ja mielikuvissani pudottanut jo pelkällä haaveilulla vähintäänkin raskauden aikana keräämäni kilot ja vähän päälle. Toisin kävi. Jouluisessa räkätaudissa testasin peliä kerran, ja iloissani hihkuin kuinka se tuntuu napakasti eri kehonosissa ja on <i>varrrrmasti toooosi tehokas</i>. No olishan se sitä varmasti jos sen virittäs paikalleen ja heiluisi sen tahdissa. Käytännön ongelma on siinä, ettei sitä voi käyttää kun Likka on hereillä. Se söisi ne piuhat. Siellä se peli makaa kaapissa ja odottaa parempaa päivää.<br />
Vaunukävelyt on välillä niiiin nähty. Reilun vuoden kun sahaa samaa lähiötä yksin kommunikointirajoitteisen vaippaikäisen seurassa alkaa omakin kommunikointikyky taantua. Vaunukävelyt on toki mukavia kivassa kelissä, mutta vaihtelu virkistää.<br />
<br />
Sain kuningas idean! Soitin huoltoyhtiöön ja tiedustelin saisiko taloyhtiöömme haravan. Perustelin sen niin, että olis kiva puuhastella jotakin pihalla kun Likka nukkuu vaunuissa ja tulis ulkoiltua samalla, ei olis vain sitä vaeltamista ilman määränpäätä. Olis jotain tekemistä, sanoin. Nuori poika langan päässä sanoi: "niinno, jotkut pelaa äkspoksia..." Nauroin. Ostettiin oma harava. Jannu piti minua vähintäänkin kajahtaneena kun halusin tehdä huoltomiehen hommia. Ei siinä, niin piti naapuritkin, aluksi. Sittemmin kaikki on jääneet juttusille ja panostukseni pihan siisteyden eteen on ollut hieman rajoitteellisempaa. Ei haittaa, kunhan saa olla ulkona ja tehdä jotain.<br />
Samalla olen haaveillut sen menevän myös kuntoilusta, ainakin siinä tulee hiki. Titenkään en myönnä hikoilun ja väsymyksen olevan suoraa seurausta järkyttävästä rapakunnosta mihin olen itseni päästänyt, vaan pistän sen tehokkuuden piikkiin. Kyllä kilot saa kyytiä! Haravoin peppuni pieneksi, ja ehkä tuurilla omasta kaapistakin löytyy jotain tekstiiliä verhoilemaan tätä runkoa kesä helteillä (viimekesänä Herra Xn shortsit oli kovassa käytössä kun omat oli "kutistuneet pesussa"). Tähän kun lisää mielikuvituskäsipainojumpan niin lopputulos ei voi olla muuta kuin taattu!JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-66058847819147658852012-04-28T11:01:00.000+03:002012-04-28T11:01:42.635+03:00On siis kevätIhana kevät, lumet saa kyytiä ja maa tuoksuu ihanalta.<br />
Rakastan tätä vuodenaika, luonto herää eloon ja tunnen tekeväni samoin.<br />
<br />
Eloon heräävät myös ns. tienvarsiaktivistit. Ne lemmikittömät ihmiset jotka täyttää paikallislehtien yleisönosastot niillä ainaisilla itkuilla koiran kakasta ja koiranomistajien saamattomuudesta kun eivät lemmikkiensä kakkoja keräile matkaansa. Kamalaa jos joku astuu kakkaan ja kenkä likaantuu... sii ou mai kaad! Ja se miten ne pilaa piennarten esteettisyyden, ei voi nauttia luonnosta kun on kakkaa pitkin tienvarsiaa, hyi hyi.<br />
Itse en omista koiraa, mutta ulkona tulee liikuttua, vaunujen kanssa ja ilman.<br />
Itse kritisoin vain sitä jos talon kulmalle se kakka pitää pykästä, mutta, when you gotta go you gotta go. Päiväni ei ole pilalla. Toisaalta ihmettelen miten kukaan sitä kakkaa näkee kun lumipaljastaa talven salaisuudet. Autoista tyhjennellään mitä uskomattomampaa roinaa pitkin pihoja ja tienvarsia. Vaunulenkkimme varrella lojui reilun vuoden verran jääkaappipakastin. Kyllä, JÄÄKAAPPIPAKASTIN! Ihan siinä pyörätien varressa. Pohdin mielessäni tilannetta jolloin se oli siihen hylätty. Eikö keksitty mihin sen veisi "noh, heitetään se vaikka tohon" tuskin se vahingossa on siihen pudonnut... "katos, äsken se oli vielä tässä, kai se putosi kun kaivoin taskusta kauppalappua??" haloo! Lumen sekaan talvella on kadonnut kaikki, on rikkinäistä pulloa, lampun kupua, saarioisten pitsapaperit ja trippipurkit ja vaikka ja sitten mitä. Poissa silmistä poissa mielestä, mutta vain hetken. Lumi sulaa ja kuinkas ollakkaan, talven kylmä ei ole syövyttänyt tuota krääsää ja roskaa vaan sieltä ne tupsahtelee näkysälle rintarinnan ensimmäisten kukkasten kanssa, siläkimikäli kukille on tilaa kasvaa. Mutta eih, kansa protestoi kakkaa!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8mI_mYvbUtq4AHSi-JwOcbYqAlGdf1F_Iqd9pmERaMD0BtAzPNH-FyN5VdhDJUXLd73O4dVkM1nWRQzKl14hxPEbKOQN4Y02VQuzFxFoB7caUCm4qpBRd_Wut1YQmPosXSp8IeqPMBVQ/s1600/DSC_0027.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8mI_mYvbUtq4AHSi-JwOcbYqAlGdf1F_Iqd9pmERaMD0BtAzPNH-FyN5VdhDJUXLd73O4dVkM1nWRQzKl14hxPEbKOQN4Y02VQuzFxFoB7caUCm4qpBRd_Wut1YQmPosXSp8IeqPMBVQ/s320/DSC_0027.JPG" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-61392060391014533422012-04-24T21:52:00.000+03:002012-04-24T22:18:35.313+03:00Yllätys<div style="text-align: center;">
Se oli odotettavissa, mutta silti se pääsi yllättämään.</div>
<div style="text-align: center;">
Istun ihmettelemässä minne katosi se pieni poika, joka aivan hetki sitten kysyi minulta osaanko sitten pissata seisaaltani kun tulen ihmiseksi.</div>
<div style="text-align: center;">
Se pieni poika katosi jonnekkin mielen syvyyksiin ja teki tilaa Murkulle. </div>
<div style="text-align: center;">
Jos oikein pinnistän, ja oikealla hetkellä kutitan, </div>
<div style="text-align: center;">
nään vilauksen siitä pojasta joka vielä äsken oli täällä. </div>
<div style="text-align: center;">
Äitin pieni, jolla nyt möreä ääni ja masu täynnä mökömökö karkkeja.</div>
<div style="text-align: center;">
Meillä asuu murrosikä. </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Itse kuulun siihen sukupolveen jonka teini-iällä cd-soitin keksittiin. Tai ainakin sillon se rantautui Suomeen. Yleisin vastaus haluamisiin oli: "vai niin". Mopokorttia ei ollut, jokapaikkaan käveltiin tai mentiin pyörällä eikä kukaan tiennyt mikä on pyöräily kypärä. Kakarat kirmaili pihalla ja luotettiin siihen, että kyllä ne pärjää. </div>
<div style="text-align: center;">
Talouteemme tuli yksi NMT puhelin joka sekin painoi pari kiloa,</div>
<div style="text-align: center;">
suhinan keskeltä saattoi hyvällä säällä kuulla puhetta.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Nyykidsit jäi historiaan kun Gunnareitten Use your illusionit ponnahti listoille. </div>
<div style="text-align: center;">
Kuvioihin tuli isoveljeltä peritty prätkärotsi ja jalkaan räjähtäneet farkut.</div>
<div style="text-align: center;">
Tietokoneen näki yleisemmin koulun ATK luokassa, harjoiteltiin käyttämään lerppua.</div>
<div style="text-align: center;">
Sen rinnalla uutukainen disketti näytti kovin pieneltä. </div>
<div style="text-align: center;">
Ystäväni oli varakkaammasta perheestä. Oli oma tietokone ja internetti.</div>
<div style="text-align: center;">
Mikäli tähtitieteellisen laskun muodostavassa netissä joku oli, </div>
<div style="text-align: center;">
lankalinja tuuttasi varattua.</div>
<div style="text-align: center;">
Piti kipitellä ovelle kyselemään kaveria pihalle.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Pahaa mieltä ja tunneleämän tyhjiötä täytettiin musiikilla, piirtämisellä ja kirjoittelulla.</div>
<div style="text-align: center;">
Lähes kaikella mikä oli ilmaista.</div>
<div style="text-align: center;">
Nurkassa lojui laatikollinen C-kasetteja jotka oli kovassa käytössä. </div>
<div style="text-align: center;">
Kaksi dekkinen mankka oli luksusta.</div>
<div style="text-align: center;">
Jos mankasta oli patterit lopussa kasetteja kelailtiin kynän avulla, oltiin luovia.</div>
<div style="text-align: center;">
Elektroniikkaa oli nykypäivään verrattuna varsin niukasti tarjolla joten ei sellaisia osannut edes haluta.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Olosuhteiden <strike>pakosta</strike> muuttuessa, olen päässyt seuraamaan aitiopaikalta nykyteinien <strike>tirinää</strike> elämää. Jos netti ei toimi, ei ole tekemistä. Joka pienikin asia soitetaan omalla kännykällä tai laitetaan tekstiviesti "joo". Kaikkea halutaan vähällä vaivalla nyt ja heti, mielellään jo toissapäivänä.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Eräs päivä kävin Murkun kanssa keskustelun siitä, mikä on siedettävä määrä kaiuttimia yhdessä huoneessa.</div>
<div style="text-align: center;">
Kuvittelisin olevani varsin ymmärtäväinen ja reilu äiti, no, saan kuvitella rauhassa. </div>
<div style="text-align: center;">
5 kpl kaiuttimia yhdessä huoneessa on mielestäni <u>ehdoton</u> yläraja,</div>
<div style="text-align: center;">
Murkku ei ollut samaa mieltä. </div>
<div style="text-align: center;">
Pitäisi saada enemmän, kun kerran kotoa ylimääräiset löytyy. </div>
<div style="text-align: center;">
Perustelin kantani uudelleen, Murkun ilmeestä päätellen olisin yhtähyvin voinut toivottaa hyvää päivän jatkoa japaniksi, niin hyvin tulin ymmärretyksi. </div>
<div style="text-align: center;">
Päätin keskustelun tuloksettomana.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Mitä pukeutumiseen tulee, puheet teinien nirsoiluista on mielestäni turhia.</div>
<div style="text-align: center;">
Meillä kaikki mikä tulee Bronxin kassissa ja maksaa yli 50€ kelpaa... </div>
<div style="text-align: center;">
tai pikemminkin kelpaisi. </div>
<div style="text-align: center;">
Tämä on ralli mihin en ole heittäytynyt mukaan. Muiden tekstiilien kanssa sitten tarvitaankin sitä tuuria, mitä murrosikäisten vanhemmilla harvemmin on. Pitää olla tarkkana mitä lapsen kaverit pitää, koska jos kavereiltakin samantyyppisiä rytkyjä löytyy, todennäköisyys hyväksyvään vastaanottoon kasvaa, katu-uskottavuus ei kärsi.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Vaikka ajat muuttuu ja kehitystä tapahtuu, halusi sitä tai ei, yksi asia on ja pysyy, </div>
<div style="text-align: center;">
ja luultavasti hyvin pienin muunnoksin: </div>
<div style="text-align: center;">
Kaikkia haluamisia perustellaan sillä </div>
<div style="text-align: center;">
<b><i>kun kaikilla muillakin on</i></b> ja <i><b>muutkin saa tehdä niin!!! </b></i></div>
<div style="text-align: center;">
<i><b> </b></i>Ei nämä lapsukaiset ymmärrä sitä, että vanhemmat ovat jo aikanaan käyttäneet nuo samat "one linerit" joten jonkin asteinen käsitys asioista on, tai ainakin vahva epäilys.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kaikkien näiden haluamisien keskellä muistan, kuinka eräässä biisissä sanottiin:<i><b> </b></i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>"When all of our wishes are granted, many of our dreams will be destroyed"</i></div>
<div style="text-align: center;">
Hyvin sanottu! <i> </i></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Niin, kaikkea saa haluta, kaikkea saa unelmoida, mutta kaikkea ei <strike>tarvitse sanoa ääneen</strike> pidä saada. Nukkumaanmenoajan mentyä on aika täyttää se kärsivällisyyden ämpäri odottamaan sitä ah niin tunteikasta huomista.</div>JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-70171650982956758252012-04-23T22:37:00.000+03:002012-04-23T22:37:17.796+03:00hmph...<div style="text-align: center;">
Se tunne, </div>
<div style="text-align: center;">
kun on intopiukeana kirjoittanut reilun puolituntia blogia.</div>
<div style="text-align: center;">
Hionut sitä, tarkistanut pilkujen paikkoja ja todennut tekstin olevan valmis kyperavaruuteen</div>
<div style="text-align: center;">
ja jotain tapahtuu... </div>
<div style="text-align: center;">
ruutu tyhjenee.</div>
<div style="text-align: center;">
Kiroan läppärin hipaisuhiiren ja vannon <strike>kostoa</strike> paluuta uuden tekstin kanssa.</div>
<div style="text-align: center;">
Joku päivä.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8558557187602368658.post-2538586782052870442012-04-18T20:59:00.000+03:002012-04-18T20:59:26.097+03:00Luomisen tuskaa?Reilun vuoden kotiäiteilleenä kaipasin jotain pikku piristystä arkeen, ja koska haluan ajatella olevani luova ihminen, ajatus blogin kirjoittamisesta alkoi houkutella uhkaavasti. Sitä minulle jopa ystävällisesti ehdotettiin, mutta sillä hetkellä tilanne oli sellainen, että oli turvallisinta pysyä kaukana internetistä suuren avautumisriskin vuoksi. Mutta ajatus jäi kytemään ja tässä sitä nyt sitten ollaan, kirjoittamassa omaa blogia. Jännää!<br />
Eilen saunassa keskustelin Herra X:n kanssa oman blogin kirjoittamisesta, hän kannusti kirjoittamaan jos se on sellainen juttu mitä haluan tehdä. Blogi aiheen jälkeen hän siirtyi muihin aiheisiin ja minä palasin blogiin... tätä toistui jokusen kerran. Alkoi olla selvää, että alkuinnostukseni oli ottanut vallan ja keskustelu jostain muusta kuin blogista tulisi olemaan mahdotonta."Blogi sitä ja blogi tätä... sitten ne otsikot, ja ne fontit, ja ne asetukset ja sit mä kirjottasin siitä ja ehkä kans tosta ja ja ja... "<br />
Herra X oli kärsivällinen.<br />
<br />
Tätä tapahtuu itseasiassa aika usein. Innostun asioista ja sen jälkeen keskustelu jostain muusta tuntuu mahdottomalta, palaan aiheeseen uudestaan ja uudestaan. Välillä jopa hieman hämmentävissä asiayhteyksissä, tämä lienee taipumus johon kuulijalta vaaditaan kärsivällisyyttä. En suinkaan jätä toista osa puolta kuulematta (ainakaan joka kerta) mutta tuon innostustani esiin aina kun mieleen jotain tupsahtaa, ja niitähän tupsahtelee! (tässä kohtaa voi vapaasti googlettaa ADD ja saletisti natsaa)<br />
<br />
Saattaapa käydä vielä niin, että en ainoastaan innostu jostain asiasta/projektista vaan alan täydellä höyryllä suunnittelemaan ja hankkimaan materiaaleja tai muuta toteutukseen tarvittavaa, homma kasvaa kasvamistaan ja voidaan jo ajatella sen elävän täysin omaa elämäänsä. Pikkuhiljaa homma alkaa irrottautua todellisuudesta ja niistä mittakaavoista joissa se oli tarkoitus tai edes mahdollista toteuttaa. Siinä sitä sitten pieni ihminen on "elämää suuremman" projektin äärellä pohtimassa "miten tässä nyt näin kävi?". Sisäinen kamppailu homman loppuun viemisen ja luovuttamisen välillä muodostuu valtavaksi. Ehkä olisi syytä alentaa sitä rimaa minkä itselleen on asettanut? Joku viisas aikanaan sanoi minulle, että pitää olla itselleen armollinen. Niinpä, sitäpä siis harjoittelemaan ;)<br />
<br />
<br />JoJohttp://www.blogger.com/profile/01754714326022421603noreply@blogger.com0