Tänään tuli tiukka paikka eteen. Dille oksensi TAAS kaikki ruuat, tätä on tapahtunut liian usein, eikä viimeaikoina sen virtsanpidätyskykykään ole ollut ihan terässä. Silmät on ollut on offina sumeana jo tovin ja nyt piti tehdä se päätös mitä kukaan lemmikin omistaja ei halua tehdä... Piti päättää, ettei kärsimykset enää jatku.
Soito eläinlääkäriasemalle oli öh... mielenkiintoinen?
Siellä viisissäkymmenissä oleva hoitajatar vastasi puhelimeen ja kävi homman läpi puhelimessa ikäänkuin olisi keskusteltu kahvinkeittimen korjaamisesta. Pidättelin itkua.
Sovittiin aika jolloin kissan kanssa sinne menen, ja "hoidetaan sitten se maksu alta pois".
Jep. Pakkasin kissan koppaan ja koko matkan se jaksoi naukua peloissaan, reppana, kyynelien takaa yritin vakuutella "ei ole mitään hätää..." Suuren luokan kusetus, olihan siinä nyt jotain hätää kuitenkin...
Päästiin perille, poltin tupakan, kissa makoili laatikossa odottavaisella kannalla.
Vastaanotto oli yhtä lämmin kuin puhelu. Hoitaja ohjasi huoneeseen ikäänkuin olisi ollut valtava hoppu jo johonkin muualle. Yritin kysellä olisiko minkä hintaista saada niitä tuhkia takaisin itselle niin hoitaja viittasi kintaalla "no sehän riippuisi siitä astiasta olisko posliinia vai pahvia, joukko tuhkaus on ihan hyvä" Jaa... no niin kai sitten, ei tässä minkään kultaämpärin päällä kuitenkaan istuta...
Eläinlääkäri oli empaattisempi, tai ehkä sopivaa sanoa, että eläinlääkäri oli empaattinen, se hoitaja ei sitä ollut.
Kehui kissaa kauniiksi ja oli huomaavainen toimenpiteessä. Dille oli selvästi valmis lähtemään, edes rauhoituspiikki ei saanut sitä reagoimaan mitenkään, oli vain hiljaa vatsaani vasten. Lisää itkua.
Siihen se sitten nukahti, meidän prinsessa, suuren luokan Diiva. Sillä ei ikinä ollut omistajaa, vaan uskollinen ja palveleva henkilökunta.
Lähtiessäni pois asemalta, mietin miten kummallistaa oli se, että missään vaiheessa tätä prosessia kukaan ei kysynyt syytä siihen miksi kissa pitää lopettaa... Se oli meille suuri menetys, rakas osa perhettä vaikka välillä vaikeuksia sen kanssa olikin, mutta sen kuolemasta tehtiin niin arkipäiväistä... ehkä se niille on sitä, mutta meille se ei ollut. Päätös ei ollut helppo. Ihme kun ei tarjottu "ryhmä" alennusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti