Tänään tuli tiukka paikka eteen. Dille oksensi TAAS kaikki ruuat, tätä on tapahtunut liian usein, eikä viimeaikoina sen virtsanpidätyskykykään ole ollut ihan terässä. Silmät on ollut on offina sumeana jo tovin ja nyt piti tehdä se päätös mitä kukaan lemmikin omistaja ei halua tehdä... Piti päättää, ettei kärsimykset enää jatku.
Soito eläinlääkäriasemalle oli öh... mielenkiintoinen?
Siellä viisissäkymmenissä oleva hoitajatar vastasi puhelimeen ja kävi homman läpi puhelimessa ikäänkuin olisi keskusteltu kahvinkeittimen korjaamisesta. Pidättelin itkua.
Sovittiin aika jolloin kissan kanssa sinne menen, ja "hoidetaan sitten se maksu alta pois".
Jep. Pakkasin kissan koppaan ja koko matkan se jaksoi naukua peloissaan, reppana, kyynelien takaa yritin vakuutella "ei ole mitään hätää..." Suuren luokan kusetus, olihan siinä nyt jotain hätää kuitenkin...
Päästiin perille, poltin tupakan, kissa makoili laatikossa odottavaisella kannalla.
Vastaanotto oli yhtä lämmin kuin puhelu. Hoitaja ohjasi huoneeseen ikäänkuin olisi ollut valtava hoppu jo johonkin muualle. Yritin kysellä olisiko minkä hintaista saada niitä tuhkia takaisin itselle niin hoitaja viittasi kintaalla "no sehän riippuisi siitä astiasta olisko posliinia vai pahvia, joukko tuhkaus on ihan hyvä" Jaa... no niin kai sitten, ei tässä minkään kultaämpärin päällä kuitenkaan istuta...
Eläinlääkäri oli empaattisempi, tai ehkä sopivaa sanoa, että eläinlääkäri oli empaattinen, se hoitaja ei sitä ollut.
Kehui kissaa kauniiksi ja oli huomaavainen toimenpiteessä. Dille oli selvästi valmis lähtemään, edes rauhoituspiikki ei saanut sitä reagoimaan mitenkään, oli vain hiljaa vatsaani vasten. Lisää itkua.
Siihen se sitten nukahti, meidän prinsessa, suuren luokan Diiva. Sillä ei ikinä ollut omistajaa, vaan uskollinen ja palveleva henkilökunta.
Lähtiessäni pois asemalta, mietin miten kummallistaa oli se, että missään vaiheessa tätä prosessia kukaan ei kysynyt syytä siihen miksi kissa pitää lopettaa... Se oli meille suuri menetys, rakas osa perhettä vaikka välillä vaikeuksia sen kanssa olikin, mutta sen kuolemasta tehtiin niin arkipäiväistä... ehkä se niille on sitä, mutta meille se ei ollut. Päätös ei ollut helppo. Ihme kun ei tarjottu "ryhmä" alennusta!
keskiviikko 29. elokuuta 2012
tiistai 14. elokuuta 2012
Ei mun päivä
On aikoja millon kaikki vaan hyvin yksinkertaisesti tökkii. Vitutuksen määrä kulminoituu siihen pisteeseen, ettei pysty edes puhumaan. Ei löydy sanoja keskusteluun. Sitten kun saa jonkun ystävän luurinpäähän niin sanat tulee omituisessa järjestyksessä eikä tarinan loogisuudella pääse ihmeemmin pätemään.
Tänään on ollut sellainen päivä. Tai no kai näitä on ollu tässä useampiakin, mutta tänään erityisesti. Monenlaiset asiat painaa niskaan jonka tuloksena olen ollut kireä.
Likka on tietenkin haistanut hermonkireyttä ilmoilla ja on panostanut ihan tosissaan käymään läpi joka jumalan nurkan mihin ei saa koskea. On heitelty pleikka pelit, on paiskottu lasivitriinin ovia, on retuutettu kissaa ja ja ja ja... noita ei edes jaksa luettella. Ja kyllä, näistä kun jollekkin sitten sattuu mainitsemaan niin johan alkaa viisautta virrata, tulee hyviä ideoita "ootsä kokeillu tätä" ja näitä sitten kuuntelee vasen silmä nykien ja hampaiden välistä sihisten "kato eipä ole tulllut mieleen EI". En koe olevani erityisen uusavuton, hyvin olen Murkunkin kanssa pärjännyt aikanaan ja hyvin on luonnostaan keksinyt niitä väkivallattomia ratkaisuja tilanteiden hoitamiseen joten miksikäs en niitä keksisi nyttenkin. Ehkä toivon, että jos joku haluaa lohduttaa tätä hermorauniota niin ei ainakaan ala ns. opettamaan isäänsä... no tiedätte kyllä mitä tekemään.
No, aamupäivällä tarjoutui tilanne lähteä yksin keskustaan. Käytin sen! Eka puolituntia Kelan penkkiä kuluttaen, ei rentouttavaa vaikutusta. Sieltä kun pääsin bongasin tienlaidassa auton jossa apukuskin paikalla istui vanha sympaattisen näköinen papparainen. Pappa oli ihmeissään kun auto lipui vähän kerrallaan eteenpäin, ihan omin avuin. Itteä alkoi jännittämään minne asti se auto on päättänyt mennä joten käännyin takaisin auton luo. Pappa sammutti auton ja avasi ikkunaa, kysäisin kannattaisko laittaa vaikka käsijarrua päälle ettei auto ihan mihin sattuun matkusta. Pappa hymyili nätisti ja kertoi auton olevan automaattivaihteinen joten siinä ei tarvii laittaaa... Ok, oma valinta. Pappa kiitti kuitenkin huolehtimisesta ja jatkoin matkaa. Päivän hyvä työ tehty. Ehkä karma muistaa minua nyt?
Olen pitkään kytännyt yhtä tiettyä kirpparia minne ei rattaiden kanssa mahdu: nyt menen sinne! Kunnes huomasin sen putiikin ikkunassa kytin :" avoinna kesä-heinä ja elokuussa maanantaina keskiviikkona ja perjantaina klo 11-15" Jep, ei vieläkään onnistu. Ihan kuraa ne kuitenkin myy joten mitäs tuosta. Menin toiselle kirpparille joka oli siinä ihan hollilla, väkeä oli paljon, iloisia venäläisiä lumppujen kimpussa ja lapset pitkin käytäviä leikkimässä. Se siitä. Lähdin kahville.
Kaupungilla hengailulla ei ollut aivan sitä rentouttavaa vaikutusta mitä olin toivonut joten päätin lähteä kotiin. Olin pysäköinyt uuden farmarimallin automme ns taskuparkkiin tienlaitaan. KeRtakaikkisen LOISTAVA ratkaisu! Koska tälläisenä päivänä mitkä on mahdollisuudet siihen, että kanssa autoilijat motittaa sut siihen tienlaitaan! Hermokireänä ja pettyneenä löntystin autolle ja mitä näenkään? Auton edessä on n.50cm tilaa ja auton takana hurjat 50cm liikkumavaraa! Istuin kuskin paikalle ja puhisin. Vitutti. Eikö ne idiootit osaa parkkeerata autojaan? Mikä ihmistä riivaa kun pysäköi toisen puskuriin kiinni?? Teki mieli kirjottaa lappu ikkunaan... en kirjottanu. Sain kuin sainkin vitkuteltua yllättävän vähällä vaivalla auton pois siitä raosta, toisin ku ne idiootit, minä osaan ajaa sitä autoa ja jos olen auton saanut parkkiin niin saan sen kyllä siitä poiskin, vaikka sitten pitäisi nostaa sen toisen urpon auto paikaltaan! Angst!
Iltapäivästä ajattelin lähteä likan kanssa pihalle, saisi paahtaa energiaansa siellä niin ehkä ilta olisi jotakuinkin seesteisempi. Kaksi tuntia kierreltiin pitkin lähiötä ja puistoilua ja ja ja ja.. (ps: te pikkuvanhat varhaisteinit ja pikkupissikset ketkä sitä roskaa, röökintumppeja ja energiajuomatölkkisaastaa sinne puistoon viljelee, voitte olla varmoja, että tämä äiti syöttää ne teille jos näkee tuota toimintaa oman naamansa edessä!)
tultiin kotiin ja heti samoihin hommiin ku heti aaamusta... oli taas vitriini ja tv-taso kovilla kuten äidin hermotkin.
Tälläisinä päivinä on helppo muistaa niitä työssä käyvien kommentteja hoitovapaasta " mitäs siinä, sä saat olla kotona ja tehä mitä lystäät ja ihan omalla aikataululla Sullon nii helppoo kun ei tartte kestää niitä työsioita ja saa kans nukkua pitempään" jne jne jne.. joo o sitähän tämä on. Helppoa on ku heinänteko ja ihan omalla aikataululla. Hajotkaa sinne sorvin ääreen kyllä tässä sielu lepää!
Tänään on ollut sellainen päivä. Tai no kai näitä on ollu tässä useampiakin, mutta tänään erityisesti. Monenlaiset asiat painaa niskaan jonka tuloksena olen ollut kireä.
Likka on tietenkin haistanut hermonkireyttä ilmoilla ja on panostanut ihan tosissaan käymään läpi joka jumalan nurkan mihin ei saa koskea. On heitelty pleikka pelit, on paiskottu lasivitriinin ovia, on retuutettu kissaa ja ja ja ja... noita ei edes jaksa luettella. Ja kyllä, näistä kun jollekkin sitten sattuu mainitsemaan niin johan alkaa viisautta virrata, tulee hyviä ideoita "ootsä kokeillu tätä" ja näitä sitten kuuntelee vasen silmä nykien ja hampaiden välistä sihisten "kato eipä ole tulllut mieleen EI". En koe olevani erityisen uusavuton, hyvin olen Murkunkin kanssa pärjännyt aikanaan ja hyvin on luonnostaan keksinyt niitä väkivallattomia ratkaisuja tilanteiden hoitamiseen joten miksikäs en niitä keksisi nyttenkin. Ehkä toivon, että jos joku haluaa lohduttaa tätä hermorauniota niin ei ainakaan ala ns. opettamaan isäänsä... no tiedätte kyllä mitä tekemään.
No, aamupäivällä tarjoutui tilanne lähteä yksin keskustaan. Käytin sen! Eka puolituntia Kelan penkkiä kuluttaen, ei rentouttavaa vaikutusta. Sieltä kun pääsin bongasin tienlaidassa auton jossa apukuskin paikalla istui vanha sympaattisen näköinen papparainen. Pappa oli ihmeissään kun auto lipui vähän kerrallaan eteenpäin, ihan omin avuin. Itteä alkoi jännittämään minne asti se auto on päättänyt mennä joten käännyin takaisin auton luo. Pappa sammutti auton ja avasi ikkunaa, kysäisin kannattaisko laittaa vaikka käsijarrua päälle ettei auto ihan mihin sattuun matkusta. Pappa hymyili nätisti ja kertoi auton olevan automaattivaihteinen joten siinä ei tarvii laittaaa... Ok, oma valinta. Pappa kiitti kuitenkin huolehtimisesta ja jatkoin matkaa. Päivän hyvä työ tehty. Ehkä karma muistaa minua nyt?
Olen pitkään kytännyt yhtä tiettyä kirpparia minne ei rattaiden kanssa mahdu: nyt menen sinne! Kunnes huomasin sen putiikin ikkunassa kytin :" avoinna kesä-heinä ja elokuussa maanantaina keskiviikkona ja perjantaina klo 11-15" Jep, ei vieläkään onnistu. Ihan kuraa ne kuitenkin myy joten mitäs tuosta. Menin toiselle kirpparille joka oli siinä ihan hollilla, väkeä oli paljon, iloisia venäläisiä lumppujen kimpussa ja lapset pitkin käytäviä leikkimässä. Se siitä. Lähdin kahville.
Kaupungilla hengailulla ei ollut aivan sitä rentouttavaa vaikutusta mitä olin toivonut joten päätin lähteä kotiin. Olin pysäköinyt uuden farmarimallin automme ns taskuparkkiin tienlaitaan. KeRtakaikkisen LOISTAVA ratkaisu! Koska tälläisenä päivänä mitkä on mahdollisuudet siihen, että kanssa autoilijat motittaa sut siihen tienlaitaan! Hermokireänä ja pettyneenä löntystin autolle ja mitä näenkään? Auton edessä on n.50cm tilaa ja auton takana hurjat 50cm liikkumavaraa! Istuin kuskin paikalle ja puhisin. Vitutti. Eikö ne idiootit osaa parkkeerata autojaan? Mikä ihmistä riivaa kun pysäköi toisen puskuriin kiinni?? Teki mieli kirjottaa lappu ikkunaan... en kirjottanu. Sain kuin sainkin vitkuteltua yllättävän vähällä vaivalla auton pois siitä raosta, toisin ku ne idiootit, minä osaan ajaa sitä autoa ja jos olen auton saanut parkkiin niin saan sen kyllä siitä poiskin, vaikka sitten pitäisi nostaa sen toisen urpon auto paikaltaan! Angst!
Iltapäivästä ajattelin lähteä likan kanssa pihalle, saisi paahtaa energiaansa siellä niin ehkä ilta olisi jotakuinkin seesteisempi. Kaksi tuntia kierreltiin pitkin lähiötä ja puistoilua ja ja ja ja.. (ps: te pikkuvanhat varhaisteinit ja pikkupissikset ketkä sitä roskaa, röökintumppeja ja energiajuomatölkkisaastaa sinne puistoon viljelee, voitte olla varmoja, että tämä äiti syöttää ne teille jos näkee tuota toimintaa oman naamansa edessä!)
tultiin kotiin ja heti samoihin hommiin ku heti aaamusta... oli taas vitriini ja tv-taso kovilla kuten äidin hermotkin.
Tälläisinä päivinä on helppo muistaa niitä työssä käyvien kommentteja hoitovapaasta " mitäs siinä, sä saat olla kotona ja tehä mitä lystäät ja ihan omalla aikataululla Sullon nii helppoo kun ei tartte kestää niitä työsioita ja saa kans nukkua pitempään" jne jne jne.. joo o sitähän tämä on. Helppoa on ku heinänteko ja ihan omalla aikataululla. Hajotkaa sinne sorvin ääreen kyllä tässä sielu lepää!
torstai 9. elokuuta 2012
Lisää kissoja!!!
Eilen otin härkää sarvista ja pyykkäsin käsin sohvatyynyjen päälliset, pari vuotta ne oli hikeä ja muuta sontaa keränneet sohvalla ja väri ei ihan täsmännyt sitä muistikuvaa mitä niihin tekstiileihin liittyi hankinta-aikaan sijoittuen. Rypistys. En juurikaan perusta nyrkkipyykistä, mutta sitäkin on ajoittain harrastettava jos ei halua pilata jo hankittuja tekstiileitä ja mennä ostamaan aina uutta. Sain illasta vielä mainion ajatuksen siirtää päälliset kuivaustelineeltä saunaan kuivumaan. Ja siitä se sitten lähti, taas.
Taloudesta löytyy hetivalmis sauna, joten siellä on aina tasainen 30-40 astetta lämmintä. Taloudessa on myös kaksi kissaa jotka tykkäävät oksennella lauteiden alle. Millon karvapalloja milloin jotain muuta mitä nyt suinkin ovat sisuksiinsa tunkeneet. GRRREAT! Sauna haiskahti kuolemalle joten enpä sitten laittanut sinne mitään. Painoin oven kiinni ja leikin ettei mitään olisi vialla. Tänään saunaa pestessä muistelin kaikkia kliseitä mitä lemmikkien omistamiseen liitetään; verenpaine laskee ja on onnellisempi olo, lemmikit viihdyttää omistajiaan vallattomilla leikeillä ja sanottiinpa niiden tarjoavan hyvät naurut ainakin kerran päivässä, ne on niin veikeitä otuksia. Jep.
Heti alkuun voin sanoa, että rakastan kumpaakin kissaa valtavasti! Mutta noihin kliseisiin en lähde. En myöskään muista kenellekkään raivokkaasti markkinoineeni kissan hankkimista, syystä että sitä mielikuvaa on turha alkaa kiillottelemaan vaan julma totuus pöytään ja jos vielä tahtoo kissan tai useamman, on jotenkin kartalla siitä mitä on tekemässä.
Juu, kyllä meillä kissat hellyyttä tarjoaa yllinkyllin, oheistoimintana tälle on ykäily pitkin kämppää (yleensä saunan lattialle tai matolle) joka helkutin tekstiili on raiskattu, langat repsottaa ja yöllä herää raivokkaaseen sohvan raateluun. Huippu hetkiä on se kun siihen herää ja lähtee hätistämään kissaa sohvan kimpusta ja saa osakseen intensiivisen katsekontaktin ja ne helkutin kynnet ei vain irtoa sohvasta. Sähistään kilpaa. Veikeä ei olisi sana jolla kuvailisin kissaa, ainakaan tuollaisessa kohtaamisessa. Eikä naurata ei! Ai niin, myös kaikki kukat tulee syödyksi!
Herra X olisi jo valmis luopuman noista karvahanureista, minä en. Vaikka nuo elukat saa mut ajoittain aivan raivon partaalle silkalla idiotismillaan, niin ne on silti rakkaita. Itse olen ne valinnut ja kotiini ottanut, joten siis otan vastaan mitä ne tuo tullessaan, siihen asti kun niissä henki pihisee. Jos nyt pistäisin niitä kiertoon noinkin heppoisin syin, niin tuskin omatunto sallisi hankkia ikinä enää mitään lemmikkiä kun ei edellisiäkään loppuun asti hoitanut. Joten näillä mennään. Yölliset laminaattirevittelyjuoksut ja sohvan raatelut, matoille ja saunaan yrjöilyt, kukkien syömiset, ajoittaiset kissan pissit paikoissa mihin sellaiset ei kuulu, karvat vaatteissa suussa silmissä ja kodin tekstiileissä saa siis jatkoa. Noitten välissä saa rapsutella pehmeää turkkia ja saada vilpitöntä rakkautta ja hellyyttä sekä lempeitä katseita. Homma rullaa.
Taloudesta löytyy hetivalmis sauna, joten siellä on aina tasainen 30-40 astetta lämmintä. Taloudessa on myös kaksi kissaa jotka tykkäävät oksennella lauteiden alle. Millon karvapalloja milloin jotain muuta mitä nyt suinkin ovat sisuksiinsa tunkeneet. GRRREAT! Sauna haiskahti kuolemalle joten enpä sitten laittanut sinne mitään. Painoin oven kiinni ja leikin ettei mitään olisi vialla. Tänään saunaa pestessä muistelin kaikkia kliseitä mitä lemmikkien omistamiseen liitetään; verenpaine laskee ja on onnellisempi olo, lemmikit viihdyttää omistajiaan vallattomilla leikeillä ja sanottiinpa niiden tarjoavan hyvät naurut ainakin kerran päivässä, ne on niin veikeitä otuksia. Jep.
Heti alkuun voin sanoa, että rakastan kumpaakin kissaa valtavasti! Mutta noihin kliseisiin en lähde. En myöskään muista kenellekkään raivokkaasti markkinoineeni kissan hankkimista, syystä että sitä mielikuvaa on turha alkaa kiillottelemaan vaan julma totuus pöytään ja jos vielä tahtoo kissan tai useamman, on jotenkin kartalla siitä mitä on tekemässä.
Juu, kyllä meillä kissat hellyyttä tarjoaa yllinkyllin, oheistoimintana tälle on ykäily pitkin kämppää (yleensä saunan lattialle tai matolle) joka helkutin tekstiili on raiskattu, langat repsottaa ja yöllä herää raivokkaaseen sohvan raateluun. Huippu hetkiä on se kun siihen herää ja lähtee hätistämään kissaa sohvan kimpusta ja saa osakseen intensiivisen katsekontaktin ja ne helkutin kynnet ei vain irtoa sohvasta. Sähistään kilpaa. Veikeä ei olisi sana jolla kuvailisin kissaa, ainakaan tuollaisessa kohtaamisessa. Eikä naurata ei! Ai niin, myös kaikki kukat tulee syödyksi!
Herra X olisi jo valmis luopuman noista karvahanureista, minä en. Vaikka nuo elukat saa mut ajoittain aivan raivon partaalle silkalla idiotismillaan, niin ne on silti rakkaita. Itse olen ne valinnut ja kotiini ottanut, joten siis otan vastaan mitä ne tuo tullessaan, siihen asti kun niissä henki pihisee. Jos nyt pistäisin niitä kiertoon noinkin heppoisin syin, niin tuskin omatunto sallisi hankkia ikinä enää mitään lemmikkiä kun ei edellisiäkään loppuun asti hoitanut. Joten näillä mennään. Yölliset laminaattirevittelyjuoksut ja sohvan raatelut, matoille ja saunaan yrjöilyt, kukkien syömiset, ajoittaiset kissan pissit paikoissa mihin sellaiset ei kuulu, karvat vaatteissa suussa silmissä ja kodin tekstiileissä saa siis jatkoa. Noitten välissä saa rapsutella pehmeää turkkia ja saada vilpitöntä rakkautta ja hellyyttä sekä lempeitä katseita. Homma rullaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)