keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Avautuminen

Terveisiä kotiäitien kultamaasta.
Vaikka niin mielessäni jo maalailin blogiani henkilökohtaiseksi terapiamuodoksi jossa humoristisella tavalla käsittelisin arjen pikku kommervenkkejä, pilke silmäkulmassa ja silleen, niin tänään ei naurata. Tai no, voisin siteerata ystäväni hienoja sanoja: hommat kusee niin isolla kaarella, että ei voi kun istua ja ihailla.

Olen tässä viimeaikoina rallattanut samaa rainaa siitä "kuinka tärkeää kotiäidille on se oma aika, että jaksaa kotihommat ja lapset ja ja ja..." tiedätte kyllä... Hieman harmitti, että Herra X joutuisi viettämään vappunsa työmaalla joten piti keksiä jotain tekemistä mukeloiden kanssa, että olisi sitten kiva vappu herkkuineen kaikkineen. Kohtalo päätti toisin. Paria päivää ennen vappua kohtalo päätti, että Likan on hyvä aika kokeilla ensimmäistä mahatautia. Riemastuttavaa huomata, ettei tuollaista pientä ihmistainta yksi mahatauti nujerra, vaan virtaa piisaa ja lapsen löytää kivasti seuraamalla yrjövanaa olohuoneen halki. Vanan päästä kuului tuskainen itku. Ykät siivottiin ja leikki jatkui, ainakin seuraavaan laminaatin pinnoitukseen asti. Oujee. Oli aika selvää, että lettujen paistamisen tms oheistoiminnan sai unohtaa, koska tähän rumbaan tarvittiin kaikki apuun liikenevät kädet. Minä pitelin Likkaa, Murkku kantoi siivousvälineitä ja Herra X luuttusi lattiaa. Jokainen varmaan arvaa paljonko tässä tilanteessa yöllä nukutaan (tehdään MITÄ??).

Aamun valjetessa Herra X lähti tienaamaan perheelle leipää, itse olin kuoleman väsynyt valvottuani edellisen yön ja voin pahoin, ei tehnyt mieli leipää ei! Tässä vaiheessa kiittelin maantieteellistä sijaintiamme, kaikki ketä voisi edes löyhästi velvoittaa auttamaan vetoamalla ainoisiin lapsenlapsiin tms asuu niin kaukana, ettei porokaan jaksa pissaansa sitä matkaa pidätellä. Pah! Kyllähän me pärjätään ? ! Pää kainalossa sain hommat hoidettua Herra Xn työvuoron loppuun. Mikä helpotus kun sai maata kalpeana "ilman huolen häivää" kun toinen otti ohjat ja hoiti kotia ja pientä toipilasta. Ajatus pienestä "tuulettumisesta" tuntui lämpimältä, kunhan tuon kirotun pöpön saisi vaan taltutettua.

Kohtalo oli hetken mukana juonessa, kunnes päätti nostaa sen keskimmäisen sormen ja pistää peliin muuta ajateltavaa. Vappupäivän valjetessa Herra X laitteli ruokaa ja teki parhaansa että tämä mamma pääsisi helpommalla ne hetket kun hän viruisi siellä leivän juurilla, ja kappas, kohtalo heilautti taikasauvaansa ja Herra X muuttui aktiivisesta kodinpuunailijasta jalattomaksi selkäpotilaaksi. *voimasanoja* sydäntä viilsi seurata sitä venkoilua kipujen kanssa ja jouduin myöntämään heikkouteni, en saisi miestä muutamaa kerrosta alaspäin ja autoon kuin kierittämällä, joten tilatappa piipaa-auto paikalle ja antaa ammattilaisten hoitaa homma niin kuin se kuuluu tehdä. Näitä selkä ongelmia kun on ollut niin nyt elin toivossa, että ukko tutkitaan niin maan perusteellisesti, että se vika sieltä kaivetaan vaika väkisin esiin. En tiedä minkä maan terveydenhuoltoa ajattelin tuossa unelmassa, mutta eihän se nyt niin voi mennä, ei! Lääkettä lääkkeen perään ja mies kotiin. Tuliko ongelmaan selkoa, tuliko, NO EI! Selkä potilas palasi resepti nipun kanssa kotiin ja paperissa luki noidannuoli (käännös: pirullinen selkäkipu jota ei jaksa tutkia, laitetaan tää kun ei muuta keksitä) toisaalta parempi kai tuokin kun sen viimetalvisen venäläistohtorin diagnoosi selkäkivulle: kaamosmasennus. Mistä näitä sikiää??? Itse hoitoalalta pari tutkintoa keränneenä vituttaa olla oikeassa silloin kun lääkäri ei ole. Mutta ei auta tiristä, hommasin väärän tutkinnon (ylimääräisen leijailun vaara on valtava). Mutta hei, se lääkäri ei ainoastaan vaikuttanut Herra Xn seuraaviin päiviin selkäpotilaana, se puoskari vei multa sen vapaaillan! Pistetään vaan lääkettä ukkoon ni jo se kohta tuo taas pennit taloon uudella kierroksella josta voi taas sen laskun laittaa perästä tulemaan. Kiitos ja hei. Toki siis empatiat on Herra Xn puolella ja haluan että se selkä tutkitaan ihan vaan olemisen helpottamiseksi, mutta samalla pieni väsynyt kotiäiti kiukuttelee sielussa, kuinka pitäs jaksaa hoitaa "kokomaailma" ja aina vain hymyillä. Seuraavina päivinä on odotettavissa epävakaista säätä kotirintamalla, kelit voi vaihdella hymyilevästä avuliaisuudesta massiivisiin ylireagointeihin ja apaattisuuteen ennen uutta hymyn ja naurun puuskaa. Kokeillaan sitä huumoria sitten tuonnempana uudestaan, terapiasta tää menee muutenkin. Ja mitä siihen vapaailtaan tulee, niin uskon vakaasti, että missä sen illan vietänkin, sinne pääsee myös rollaattorin avulla. Että terveisiä vaan kohtalolle: Minä en luovuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti