Meillä lomaillaan, ainakin muut tekee niin. Teen itsekkin, lomailen, vaikkakin teen samoja juttuloisia mitä silloin kun muu pesue karkaa työn ja koulun pariin. Ei se haittaa, pidän tästä, on enemmän käsiä auttamassa ja pitämässä seuraa ja huolehtimassa siitä, ettei kielellisessä kehityksessä pääse tapahtumaan liian suurta taantumaa yksivuotiaan kanssa keskustellessa.
Murkku on ainakin irroitellut äitinsä kielenkantoja. On reenattu ihan tosissaan keskustelutaitoa, "vanhaa" äitiä huomioiden ei suinkaan ole otettu uusia ja jännittäviä keskustelun aiheita pöydälle, vaan jatketaan samoilla tutuilla ulkomuistissa olevilla "tää puhelin on ihan huono, miks muka ei voi vaihtaa puhelinta vuoden välein" "mix mä en I K I N Ä saa mitään uutta" ja "saanks mä ees lainaksi" aiheilla. Kunnes päätin keskustelun jälleen tuloksettomana meidän molempien mielenterveyttä säästääkseni. Väsytys tekniikka ei tehoa minuun, ainakaan joka kerta... Tietysti liian kiltin ihmisen ongelma on se, ettei missään ihmeessä haluaisi ikinä pahoittaa kenenkään mieltä, niin voin kertoa, että kyllä se voimille ottaa ja tolkutan itselleni kuin mantraa konsanaan, että tämä on erityisen tarpeellinen vaihe lapsen elämässä: pahoittaa mieltä asettamalla rajoja "kritiikistä" huolimatta. Kun kuppi on täynnä voi ladata pöytään Horatio Caine "one linerin" ja tehdä vaikuttava poistuminen tilanteesta. Toimii joka kerta, sen on pakko! Eihän mun ole tarkotus tuolle pojalle kaveriksi alkaa vaan olla se äiti, turvallinen aikuinen jolla on joskus jotain järkevää sanottavaa jolta ehkäpä joskus tulee kysyneeksi mitä kannattaisi tehdä.
Lomaa olen pitänyt myös blogista. En ole ehtinyt lukea toisten blogeja vaikka kiinnostusta on piisannut, on vain tullut aina jotain muuta tekemistä. Tämä tietysti on alkanut korpeamaan isosti. Tää on se "mun juttu" yksi pieni asia mistä revin riemua jaksamaan melko kaavamaista arkea ja missä pääsen hetkeksi pois neliöistä, ainakin ajatustasolla. Voi lukea toisten juttuja ja hetkeksi uppoutua jonkun toisen elämään ettei aina mieti vain niitä omia kuvioita. Jos ihmisellä on liikaa aikaa ajatella omia juttuja, kaavoja ja murheita, alkaa vanne pään ympärillä kiristyä ja sitten ei luonnollisesti kenelläkään ole kivaa. Parasta olis, kun naamatusten saisi keskustella ja vaihtaa kokemuksia, hyviä ja huonoja. Säilyis joku balanssi elämässä ja ehkä asiat pysyis jossain perspektiivissä ilman niitä vuoristoratoja. Se on harvinaista herkkua se, mutta onneksi ei poissuljettua! Että kiitokset niille jotka jaksaa niitä ryöppyjä ja vielä ymmärtää niitä.
Toinen syy miksi en ole kirjoittanut on se, että olen rehellinen ihminen. En ole aloittanut blogia paasatakseni mitään elämän ihanneasetelma värityksiä jos sellaisiin ei ole aihetta, vaan kirjoittaa elämästä millaisena sen koen. Oli siinä sitten huumoria mukana tai ei. Jos koen, etten voi rehellisesti ajatuksiani ilmaista, en sitä sitten tee lainkaan. Olen siis melko herkkä kritiikille, vaikkakin toivon sitä ajoittain saavani. Ehkä tatsi kirjoittamiseen pysyy parempana ja humoristisempana, kun kirjoittaa suhteellisen säännöllisesti, eikä vain silloin kun pää on hajoamispisteessä eikä muuta pakokeinoa näin sanotusti ole. Onneksi tämä skenaario ei toteudu tänään.
Loman kohokohta ehdottomasti on juhannus! Oltiin koko perhe mökillä. Alkuun jännitti, miten Likka nukkuu mökki olosuhteissa, mutta jännitys osottautui turhaksi. Likka nukkui mainiosti kaikki päikkärit ja yöt, kiitos hyvän sään ja jatkuvan ulkoilun. Sää oli tosiaankin mitä mainioin! Nautittiin grillatusta lihasta sekä ulkoisesti että sisäisesti, saunottiin, pelattiin porukalla pihalla eri pelejä ja Likka istui mökin nurkalla ja tiputteli kiviä kastelukannuun ja oli siitä ihan liekeissä. Paras leikki ikinä! Kukaan ei valittanut mistään ja joka naamaa koristi leveä hymy. Myös Murkulla! En edes muista koska meidän perheessä olisi vallinnut sellainen harmonia ja hyvä olo! Vielä näin jälkeen ajatellessa meinaa alkaa vetistellä sen juhannusaaton täydellisyyttä. Olen vakuuttunut, että siinä päivässä oli jotain taikaa. Sain nähdä väläyksen siitä millaista elämä myös voisi olla, ehkä, jossain täydellisessä maailmassa. Mutta saatiin ainakin se yksi päivä, on sekin jotain!
Aina ei nimittäin uusperheen arki ole ihan niin saumatonta ja toimi kuin kone, ei meillä, mutta sain tuon päivän ja olen siitä kiitollinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti