maanantai 5. marraskuuta 2012

Kosketus

Blogi hiljaisuutta on kestänyt ja kestänyt.
Ei ole huvittanut, ei ole ollut painokelvollista tekstiä.
Elämä on heitellyt uusille urille mihin on tarvinnut kohdistaa kaikki energia mitä omistaa ja mitä ikinä on saanut itseensä varastoitua.

Kaiken kaaoksen keskellä olin väsynyt. En ollut kosketettavissa.
Putkinäkö kytkeytyi päälle ja arjesta piti selviytyä. Kohdallani tämä taitaa olla ainoa keino muuttaa asioita, ei se helpoin tie.
Itse asiassa mulla on järisyttävän kehno tapa kasata murheita itselleni. Kuvittelen selviäväni mistä vain ja kestäväni mitä vain. "hiljaa hyvää tulee" ynnä muut laimeat motot mitä ihmisellä voi olla niin kyllä, multa on löytyny kai ne kaikki. Olen osannut arvostaa kaikkia muita paitsi itseäni ja olen näin osa syyllinen huonoon oloon mitä matkan varrella olen kerännyt. Siitä irti rimpuilu ei ole helpointa mitä tiedän, mutta se on mahdollista.
Nyt olen rimpuillut ja kovaa. Olen ymmärtänyt oman hyvinvointini tärkeyden. Kuten sanotaan "if momma ain`t happy ain`t nobody happy". Elämän palaset alkaa loksahdella paikalleen pitkälti sen takia, että olen ollut rohkea ja aktiivinen toimija omassa elämässäni, terveellä tavalla itsekäs.  Eihän sitä kukaan muukaan voi mun puolesta tehdä. Elämä tasaantuu, alkaa löytyä tasapaino kaiken kaaoksen keskelle ja voi hengähtää tyytyväisenä "kyllä tämä tästä".

Näitä asioita pohtiessani suuntasin Tavastialle vapaaillan viettoon.
Keikan ensimmäinen kappale kosketti! Se kosketti jostain hyvin syvältä. Juuri kun tuntuu, että on alkanut uskaltaa elää, on Marko Annala onnistunut tämänkin taikomaan sanoiksi.
En ennen oikein koko orkesteria osannut arvostaa, enkä tiedä miksi, mutta sanoituksiin perehdyttyäni olen muuttanut rajusti kantaani! Parhautta.
Ihan äkkiä en osaa nimetä ketään kuka paremmin osaisi sanoituksillaan koskettaa ihmistä.

Tässä siis kappale millä jokaisen tulisi päivänsä aloittaa ja tämän myötä hyvää yötä.




Sydän käskee järki sallii
vähän kerrassaan laittaa toimimaan
tavoittaa voit kaiken kalliin
siis suuntaa tulevaan askel kerrallaan
teetkö oikein teetkö väärin?
Kenpä tietäis sen antaisi vastauksen
jos viisastuisit siinämäärin
kuulisit vastauksen 
uskoisitko sen?

Älä pelkää vaan uskalla elää
et  saa käpertyä sisimpään
luota itseesi uskalla elää
et saa tyytyä vähempään

voi olla että astut harhaan
niinkin käydä voi jos vain unelmoit
sydän tuntee reitin parhaan
jos siis unelmoit kuuntele kun voit

Älä pelkää vaan uskalla elää
et  saa käpertyä sisimpään
luota itseesi uskalla elää
et saa tyytyä vähempään

Älä pelkää vaan uskalla elää
et  saa käpertyä sisimpään
luota itseesi uskalla elää
et saa tyytyä sen vähempään

Uskalla elää!