Maalaisen kosketus

Kun aikansa elää kaupungissa, voi unohtaa juurensa.
Sen maalaisten yhteen hiileen puhaltamisen ja sen ratkaisukeskeisyyden mitä perskorvessa elämisessä tarvitaan.
Sellaista oli elämä maalla, jos jotain ei osattu, opeteltiin se tekemään. Jos silti hommasta ei tullut mitään ni aina löytyi joku Jorma kylältä joka osasi tai keksi keinon. Tutunkauppoja tehtiin ja kavereita autettiin aina. Joskus se saattoi tarkoittaa aikuisille tolkutonta määrää hommia niin kotona kuin kylillä, mutta yhteishenki oli vahva. Sivussa kasvatettiin omat ja toisten kakarat. Jos kylillä perseili tieto kotiin tuli nopeammin ku itekkään kotiansa kerkisi, tai sitten ne kylän Jormat antoi palautteen paikanpäällä mikä sekin oli varsin tehokas tapa saada hommaa kuosiin. Hävetti jos piti kyläläisten puuttua.

Kaupungissa elämisessä on puolensa. Voi olla anonyyminä eikä kukaan vatuloi asioita seläntakana, ei ainakaan merkittävästi. Toisaalta sitä "yhdessä tekemistä" kaipaa, kun tajuaa siitä vieraantuneensa.

Käytin aikanaan autoa kaupunkilaiskorjaajalla. Se totesi varoitusvalossa olevan kosketushäiriön joka laittaa sen valon välkättämään ja ajoittain palamaan taukoamatta. Ton perhanan tuikun takia en saanu autoa katsastuksessa läpi. Kaupunkilaiskorjaaja oli todennut penkin alla olevan liittimen olevan kunnossa joten vika olis mittariston takana. Oli selvittäny interneetistä tai jostaki että koko mittaristo pitäs lähettää toiseen kaupunkiin missä toinen kaupunkilainen kaupunkilaisfirmassa laittas sen kuntoon ja lähettäs takas. Hinta-arvio proggikselle risteili 200-300 eurosen välimaastossa. Tämä oli hylkäys hetkellä kirkkaana mielessä ja sekös pisti pisaraa silmäkulmassa kiertämään. Halusin näyttää autolle mistä maalaistytöt on tehty. Vuodatin näitä syliin tipahtelevia auto-ongelmia somessa ja sukulaispoika otti yhteyttä, että tuoppa tänne se näytille ni katotaa mitä sille voitas tehä. Toinen maalainen. Ja geeniperässä vivahteita samankaltaisuudesta. Minähän vein.
Maalainen katto mittariston ongelman ja tuumasi parin tinauksen näyttävän huonolta ja meni ja tinasi. Valo toimii ku kuuluuki, ainaki vielä. Hintaakin kyselin, maalainen totesi, että kattotaan nyt että se oikeesti toimii ja katotaan se hinta sitten. Ei lähetetty mittaristoa toiseen kaupunkiin kaupunkilaisten puunattavaksi.

Ja mikä maalaisissa on parasta: ne auttaa vaikkei ne tuntisi autettavaa.
Tänään mä olen ylpeä mun maalaisuudestani ja kiitollinen niistä maalaisista ketkä mun elämässä mukana kulkee <3

Kanelipullaa ja kyyneleitä

Kuten tuossa on jo tullu selväksi niin yksistään tammikuun aikana on tuli "hifisteltyä" auton kanssa useamman satasen edestä. Hifistely tässä yhteydessä tarkoittaa semmoisia osia mitkä on auton toiminnalle välttämättömiä. No, tänään oli katsastus. Tietysti se viimeinen luvallinen ajopäivä. Ei menny läpi ei. Yksi helvetin varotusvalon kosketushäiriö mihin se homma kaatu. Ja itkua pidätellen soitto korjaajalle koska se ehtisi sitä katsomaan, alustava arvio on jotain 200-300e. Vittu. Kaikki ne autonkorjaamiseen liittyvät säätämiset ja kustannukset vilisi mielessä samalla metelillä mitä se perkeleen pakoputki mikä korjattiin sunnuntaina. Sitten pidäteltiin itkua terkkarissa käynnin ajan, hain verenpainemittarin lainaan kun meinaa ikä tulla vastaan auton omistajallakin, uusia osia vaan on hankalampi saada. Niistä ei tarttis paljoa maksaa mut jonkun pitäis kuolla että niitä saa. Eli auton korjaaminen on siis siinä suhteessa vielä vähä yksinkertasempaa. Terkkarista kauppaan, vielä läjässä. Ostin pullaa.
Vaikka en vehnää sais syödä niin tänään syön. Syön koko perkeleen pitkon ihan ite. Syön ja itken.

Yhden setin jo selvitin, niistin nenän ennen kun ängin pitkonpalaa naamaani. Luojan kiitos lohtusyömisestä. Kaikki sensorit päässä vinkuu onnellisuutta kun on suklaata tai vaikka sitä pullaa tasaisin väliajoin kielenpäällä. Mitä enemmän sitä parempi.
Luonnollisesti lohtusyömistä seuraa vyötärönympäryskriisi, mutta tänään keskityn siihen etten kumoa porttiteoriaa ja loikkaa suoraan koviin aineisiin kokeilematta miedompia päihteitä ensin. Pulla riittää. Ja suklaa. Läskiä tulee ja menee. Tai sitten jää, ihan sama.

Itseasiassa hymähtelin tolle aineasialle. Jokusenkin amfetamiinin käyttäjän olen elämäni aikana kohdannut ja jotenkin hassusti niillä on sellainen positiivinen käsitys elämästään "kaikki on kuosissa, rahaa piisaa, ei vois mennä paremmin, ei o mitään ongelmia" mitä nyt psykoosia lykkää ja kaikki on päin vittua. Silti se mieli on vaan kovin jees. Vaikea tarkemmin analysoida kun kertaakaan ei ole kokeillut, mutta tollain sivustaseuraajana vähän kummastuttaa.
Toivon että tää tolkuton pullan mässääminen veis mut ees hetkeks siihen tilaan ettei vituta ihan niin paljoa.