Joo, aika taas oksentaa ajatuksia, vaikka vastahan tuo edellinen teksti tuli lisättyä. Eiku hetkinen...
No mutta. Elämä rullaa.
Sinkkumutsina arjen sankaruuden viittaa harteille himoiten.
Oikeestaan pitäs saada joku mitali.
Oikeesti.
Kesä meni enemmän tai vähemmän sisällä kun jatkuvasti satoi vettä,
jonkinlaista ironiaa on ollu sit vuorostaan tässä pimeemmässä vuodenajassa.
Ulkoilu olis jees jos pystyis hengittämään, mutta pakkanen.
Eilen päätin, että loppuu himamujuaminen,
lähen likan kanssa isolle kirkolle mieltä sivistämään.
Mentiin luonnontieteelliseen museoon.
Oltiin likan kanssa tästä puhuttu jo ennen joulua
joten pitkät vapaat tuli kuin tilauksesta.
Rahaa viikon välein hajonneen auton korjaamisestakin jäi
jotta siitäkään ei tämä reissu jäänyt kiinni
(kiitos äiti).
Yleensä meidän lähtemiset on jotain enemmän tai vähemmän hallittua kaaosta.
Ensin sluibaillaan ja vetkutellaan kunnes tulee järjetön kiire.
Paitsi tänään.
Aikataulu oli täysin avoin ja matkaan päästiin ilman yhtään leuan jumitusta.
Ehdittiin jopa siihen aikasempaan junaan minkä olin jo mielessäni hyvästelly.
Vaikka Likka on sellaista tulistuvaa ja temperamenttista sorttia,
musta on huikeeta miten sen voi ottaa mihin vain mukaan ja se on ku ihmisen mieli.
Tää paikkaa erinomaisesti kaikkia niitä hetkiä
kun olen ajatellut olevani ehkä universumin paskin mutsi ja evoluution ihme,
että ny ylipäätään olen kyenny lisääntymään.
Luonto on ollu toiveikas.
No Likan kanssa liikkumisessa tulee väkisin semmoinen itseriittoinen olo,
jossain on menny putkeen vaikka helpolla ei tämäkään ole saavutettu.
Luonnontieteellisessä museossa meitä ojennettiin, että niihin elukoihin ei saa koskea.
Tuntu loogiselta, pyydettiin anteeksi eikä asiasta tarvinnu juuri enempää keskustella.
Oli varsin mukavaa ja nähtävää riitti.
Sitten tapahtui "se".
Se hetki, kun sä tunnet sisäisen mielensäpahoittajaeläkeläisesi
heräävän horroksesta ja hienovaraisesti paheksut toisia kanssaeläjiä.
"Eikö äitis oo opettanu"
Samaan näyttelytilaan tuli muutaman äidin saattelemana pienimuotoinen lauma lapsia.
Ok, tietty lapset on jees, mullakin oli sellainen mukana.
Nämä äidit kulkivat huolettomana ikkunoilta toisille kuvaten puhelimillaan
ja siellä ne niiden pyrypetterit juoksi ja kirkui ihan yhtä soittoa.
Yksikään, toistan, YKSIKÄÄN näistä äideistä
ei tehnyt elettäkään ojentaakseen muksujaan.
Tein välittömästi tulkinnan, että nämä on niitä keskustelupalstojen sankareita
jotka hehkuttaa miten kovasti ne on äitejä ja tekee äitijuttuja ja
"lapset tulee aina ensin"
(omasta mielestäni tämä ei sulje pois sanan "EI" käyttämistä)
siinä samalla ne lapset omaksuu lauman herruuden ja tekevät miten lystäävät,
missä sitten liikkuvatkin.
Voin olla väärässä, mutta tosiasia on se,
että yksikään ei rajannut sitä lasten riekkumista.
Jumalauta.
Tässä mä en paheksu niitä lapsia,
vaan niitä aikuisia jotka ei ny hoitanu sitä omaa tonttiaan.
Lapset on vilkkaita, lapsilla kuuluu olla kivaa jne jne.
Mutta aikuisten tehtävä on opettaa käytöstavat.
Riekkukoot kotona, lumipenkalla, leikkipuistossa,
missä ikinä mikä on riekkumiseen soveltuva ympäristö.
Mutta ei ~ jumalauta ~ museossa.
Olen puhunut. Meni tunteisiin. Museo oli hieno.
Tässä kuva museosta.
@ Luonnontieteellinen museo, LUOMUS, Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti