Naiseuden ytimessä

Tuossa aiemmin vuodatetun tiistaiperinteen innoittamana ajattelin, että jos kampaajalle ei tässäkään kuussa mennä, niin ei sen pään tartte silti talliharjalta näyttää.

Teen itte ja säästän.

Long story short: Tukka värjätty ja ite leikattu. Lopputulos ei ehkä kuten hiusmallikatalookista, mutta välttänee nyt tähän hätään muutenkin mukavuudenhaluisen vaikutelman antavaan olemukseen.
Voisin olla hipsteri, mutta en ole.

Ja koska olen nainen, tunnepuolen tarina tämän loogisesti etenevän tapahtumaketjun takana ei ole yhtä simppeli.
Hommahan alkoi siitä, että ensin piti vähän kokea vastenmielisyyttä omasta peilikuvasta "tukkakin ihan kamalan näkönen" "kylläpäs mun naama näyttää vanhalta" jne jne. Sitten lapsen käytyä nukkumaan ongelmaan pureutuminen. Värjäyshuppu päähän ja kiroamista joka kolmannen hiustupsun kohdalla miten ei meinaa onnistua ja "kaikki pitää itte tehhä". Mutta ei auta, päätös on tehty. Nainen on päättänyt itse raidottaa tukkansa joten mikään valta maailmassa ei saa naista luovuttamaan. Ei edes nainen itse. Tilanteessa nainen on ohikiitävän hetken tyytyväinen siitä, ettei jaa asuntoaan miehen kanssa, koska jopa nainen itse kokisi syvää myötätuntoa kohtalosta joka miestä kohtaisi jos tilannetta erehtyisi jotenkin kommentoimaan.
Nainen on saanut tupsunsa kerättyä ja kissanpissin hajuisen mönjän päähänsä. Odottelua "mitähän tästäkin tulee?" "Varmaan ihan kauhee" "pitäskö huomenna värjää tummaks koko pää?"
Kello tulee 01.00, naista väsyttää. Väriaineen pois peseminen ja vilkaisu peiliin "ihan sama, meen nukkumaan."
Nainen herää uuteen aamuun jännittyneenä "pilasinko tukkani?!" Auki harjatut luonnonkiharat estää naista näkemästä lopullista lopputulosta. Peilistä katsoo pissaisessa lumessa pyörinyttä puudelia muistuttava olento.
Nainen päättää suoristaa tukan nähdäkseen värjäyksen lopullisen tuloksen. Jännittää edelleen. Suoristuksen jälkeen mieli hieman rauhoittuu "no, ei ihan niin paha kuin pelkäsin". Pieni hengähdys. Naisen mielestä tukka on silti pykälän liian kellertävä joten pää vesipisteen alle ja hopeashampoota tukkaan sellaisella intensiteetillä, että puoli pesuhuonetta vaatii huuhtelua.
Nainen kuivattaa ja suoristaa tukkansa uudelleen. Noin. Nyt pääsee leikkaamaan tukkaa. Nainen on tietoinen riskeistä mitä sisältyy omatoimiseen tukanleikkuuseen, mutta tekee sen silti. Mielessä kilkattaa eurot jotka tässäkin on säästynyt. Leikattuaan tukkansa naisella on silti huono mieli. Päällimmäiseksi pyrkii ajatus "IHAN SAMA!" "V***u olkoot" "Näytetään sit perseeltä ku muutakaan tästä saa aikaseksi" Sitten nainen ymmärtää "ai helvetti: mullahan on PEEÄMÄSSÄT!".

Omien PMS - oireidensa suhteen sairaudentuntoinen nainen voi nauraa tälle mieltä riipivälle ajan jaksolle naisen kuukaudesta. Perseelleen mennyt himakampaajaprojekti ei harmita enää niin paljon, koska nainen ymmärtää sisimmästään kumpuavan silmittömän aggression olevan vain pala naisen elämää; ja tuona aikana nainen ei onnistu omasta mielestään missään.

Konsultoiva puhelu toiselle naaraalle piristää tunnelmaa entisestään. Se missä toinen nainen on äkkipikainen ja aggressiivinen voi toinen nainen olla tunnesyöppö ja paranoidinen. Ei o helppoa kellään. Tämän ymmärtäminen selkiinnyttää myös edeltävää viikkoa jolloin vähän kaikki on menny tunteisiin ja nainen on halunnut syödä kaiken mikä ei juokse karkuun.

 

Ylenpalttinen itseinho ja raivoherkkyys helpotti, hetkeksi. Jännäksi homman tekee se, että koskaan ei tiedä mikä laukaisee seuraavan setin. Peace and löööööv.