tiistai 14. elokuuta 2012

Ei mun päivä

 On aikoja millon kaikki vaan hyvin yksinkertaisesti tökkii. Vitutuksen määrä kulminoituu siihen pisteeseen, ettei pysty edes puhumaan. Ei löydy sanoja keskusteluun. Sitten kun saa jonkun ystävän luurinpäähän niin sanat tulee omituisessa järjestyksessä eikä tarinan loogisuudella pääse ihmeemmin pätemään.
Tänään on ollut sellainen päivä. Tai no kai näitä on ollu tässä useampiakin, mutta tänään erityisesti. Monenlaiset asiat painaa niskaan jonka tuloksena olen ollut kireä.
Likka on tietenkin haistanut hermonkireyttä ilmoilla ja on panostanut ihan tosissaan käymään läpi joka jumalan nurkan mihin ei saa koskea. On heitelty pleikka pelit, on paiskottu lasivitriinin ovia, on retuutettu kissaa ja ja ja ja... noita ei edes jaksa luettella. Ja kyllä, näistä kun jollekkin sitten sattuu mainitsemaan niin johan alkaa viisautta virrata, tulee hyviä ideoita "ootsä kokeillu tätä" ja näitä sitten kuuntelee vasen silmä nykien ja hampaiden välistä sihisten "kato eipä ole tulllut mieleen EI". En koe olevani erityisen uusavuton, hyvin olen Murkunkin kanssa pärjännyt aikanaan ja hyvin on luonnostaan keksinyt niitä väkivallattomia ratkaisuja tilanteiden hoitamiseen joten miksikäs en niitä keksisi nyttenkin. Ehkä toivon, että jos joku haluaa lohduttaa tätä hermorauniota niin ei ainakaan ala ns. opettamaan isäänsä... no tiedätte kyllä mitä tekemään.

No, aamupäivällä tarjoutui tilanne lähteä yksin keskustaan. Käytin sen! Eka puolituntia Kelan penkkiä kuluttaen, ei rentouttavaa vaikutusta. Sieltä kun pääsin bongasin tienlaidassa auton jossa apukuskin paikalla istui vanha sympaattisen näköinen papparainen. Pappa oli ihmeissään kun auto lipui vähän kerrallaan eteenpäin, ihan omin avuin. Itteä alkoi jännittämään minne asti se auto on päättänyt mennä joten käännyin takaisin auton luo. Pappa sammutti auton ja avasi ikkunaa, kysäisin kannattaisko laittaa vaikka käsijarrua päälle ettei auto ihan mihin sattuun matkusta. Pappa hymyili nätisti ja kertoi auton olevan automaattivaihteinen joten siinä ei tarvii laittaaa... Ok, oma valinta. Pappa kiitti kuitenkin huolehtimisesta ja jatkoin matkaa. Päivän hyvä työ tehty. Ehkä karma muistaa minua nyt?

Olen pitkään kytännyt yhtä tiettyä kirpparia minne ei rattaiden kanssa mahdu: nyt menen sinne! Kunnes huomasin sen putiikin ikkunassa kytin :" avoinna kesä-heinä ja elokuussa maanantaina keskiviikkona ja perjantaina klo 11-15" Jep, ei vieläkään onnistu. Ihan kuraa ne kuitenkin myy joten mitäs tuosta. Menin toiselle kirpparille joka oli siinä ihan hollilla, väkeä oli paljon, iloisia venäläisiä lumppujen kimpussa ja lapset pitkin käytäviä leikkimässä. Se siitä. Lähdin kahville.

Kaupungilla hengailulla ei ollut aivan sitä rentouttavaa vaikutusta mitä olin toivonut joten päätin lähteä kotiin. Olin pysäköinyt uuden farmarimallin automme ns taskuparkkiin tienlaitaan. KeRtakaikkisen LOISTAVA ratkaisu! Koska tälläisenä päivänä mitkä on mahdollisuudet siihen, että kanssa autoilijat motittaa sut siihen tienlaitaan! Hermokireänä ja pettyneenä löntystin autolle ja mitä näenkään? Auton edessä on n.50cm tilaa ja auton takana hurjat 50cm liikkumavaraa! Istuin kuskin paikalle ja puhisin. Vitutti. Eikö ne idiootit osaa parkkeerata autojaan? Mikä ihmistä riivaa kun pysäköi toisen puskuriin kiinni?? Teki mieli kirjottaa lappu ikkunaan... en kirjottanu. Sain kuin sainkin vitkuteltua yllättävän vähällä vaivalla auton pois siitä raosta, toisin ku ne idiootit, minä osaan ajaa sitä autoa ja jos olen auton saanut parkkiin niin saan sen kyllä siitä poiskin, vaikka sitten pitäisi nostaa sen toisen urpon auto paikaltaan! Angst!

Iltapäivästä ajattelin lähteä likan kanssa pihalle, saisi paahtaa energiaansa siellä niin ehkä ilta olisi jotakuinkin seesteisempi. Kaksi tuntia kierreltiin pitkin lähiötä ja puistoilua ja ja ja ja.. (ps: te pikkuvanhat varhaisteinit ja pikkupissikset ketkä sitä roskaa, röökintumppeja ja energiajuomatölkkisaastaa sinne puistoon viljelee, voitte olla varmoja, että tämä äiti syöttää ne teille jos näkee tuota toimintaa oman naamansa edessä!)
tultiin kotiin ja heti samoihin hommiin ku heti aaamusta... oli taas vitriini ja tv-taso kovilla kuten äidin hermotkin.

Tälläisinä päivinä on helppo muistaa niitä työssä käyvien kommentteja hoitovapaasta " mitäs siinä, sä saat olla kotona ja tehä mitä lystäät ja ihan omalla aikataululla Sullon nii helppoo kun ei tartte kestää niitä työsioita ja saa kans nukkua pitempään" jne jne jne.. joo o sitähän tämä on. Helppoa on ku heinänteko ja ihan omalla aikataululla. Hajotkaa sinne sorvin ääreen kyllä tässä sielu lepää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti