Eilen otin härkää sarvista ja pyykkäsin käsin sohvatyynyjen päälliset, pari vuotta ne oli hikeä ja muuta sontaa keränneet sohvalla ja väri ei ihan täsmännyt sitä muistikuvaa mitä niihin tekstiileihin liittyi hankinta-aikaan sijoittuen. Rypistys. En juurikaan perusta nyrkkipyykistä, mutta sitäkin on ajoittain harrastettava jos ei halua pilata jo hankittuja tekstiileitä ja mennä ostamaan aina uutta. Sain illasta vielä mainion ajatuksen siirtää päälliset kuivaustelineeltä saunaan kuivumaan. Ja siitä se sitten lähti, taas.
Taloudesta löytyy hetivalmis sauna, joten siellä on aina tasainen 30-40 astetta lämmintä. Taloudessa on myös kaksi kissaa jotka tykkäävät oksennella lauteiden alle. Millon karvapalloja milloin jotain muuta mitä nyt suinkin ovat sisuksiinsa tunkeneet. GRRREAT! Sauna haiskahti kuolemalle joten enpä sitten laittanut sinne mitään. Painoin oven kiinni ja leikin ettei mitään olisi vialla. Tänään saunaa pestessä muistelin kaikkia kliseitä mitä lemmikkien omistamiseen liitetään; verenpaine laskee ja on onnellisempi olo, lemmikit viihdyttää omistajiaan vallattomilla leikeillä ja sanottiinpa niiden tarjoavan hyvät naurut ainakin kerran päivässä, ne on niin veikeitä otuksia. Jep.
Heti alkuun voin sanoa, että rakastan kumpaakin kissaa valtavasti! Mutta noihin kliseisiin en lähde. En myöskään muista kenellekkään raivokkaasti markkinoineeni kissan hankkimista, syystä että sitä mielikuvaa on turha alkaa kiillottelemaan vaan julma totuus pöytään ja jos vielä tahtoo kissan tai useamman, on jotenkin kartalla siitä mitä on tekemässä.
Juu, kyllä meillä kissat hellyyttä tarjoaa yllinkyllin, oheistoimintana tälle on ykäily pitkin kämppää (yleensä saunan lattialle tai matolle) joka helkutin tekstiili on raiskattu, langat repsottaa ja yöllä herää raivokkaaseen sohvan raateluun. Huippu hetkiä on se kun siihen herää ja lähtee hätistämään kissaa sohvan kimpusta ja saa osakseen intensiivisen katsekontaktin ja ne helkutin kynnet ei vain irtoa sohvasta. Sähistään kilpaa. Veikeä ei olisi sana jolla kuvailisin kissaa, ainakaan tuollaisessa kohtaamisessa. Eikä naurata ei! Ai niin, myös kaikki kukat tulee syödyksi!
Herra X olisi jo valmis luopuman noista karvahanureista, minä en. Vaikka nuo elukat saa mut ajoittain aivan raivon partaalle silkalla idiotismillaan, niin ne on silti rakkaita. Itse olen ne valinnut ja kotiini ottanut, joten siis otan vastaan mitä ne tuo tullessaan, siihen asti kun niissä henki pihisee. Jos nyt pistäisin niitä kiertoon noinkin heppoisin syin, niin tuskin omatunto sallisi hankkia ikinä enää mitään lemmikkiä kun ei edellisiäkään loppuun asti hoitanut. Joten näillä mennään. Yölliset laminaattirevittelyjuoksut ja sohvan raatelut, matoille ja saunaan yrjöilyt, kukkien syömiset, ajoittaiset kissan pissit paikoissa mihin sellaiset ei kuulu, karvat vaatteissa suussa silmissä ja kodin tekstiileissä saa siis jatkoa. Noitten välissä saa rapsutella pehmeää turkkia ja saada vilpitöntä rakkautta ja hellyyttä sekä lempeitä katseita. Homma rullaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti